A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminta on pitkäjänteisesti selvittänyt suomalaisten lapsuudenkokemuksia vanhempiensa päihteidenkäytöstä. Vuosina 1994 ja 2004 puhelinhaastatteluina toteutettu Lasinen lapsuus -väestögallup toistettiin keväällä 2009 internet-paneelina, jonka otos muodostui 1209:stä aikuisväestöön kuuluvasta suomalaisesta. Kyselyn toteutti TNS Gallup. Vuoden 2009 kyselyn tulokset julkistetaan Lasisen lapsuuden, Lapsiasiavaltuutetun ja Alkoholi- ja huumetutkijain seuran yhteistyössä järjestämässä aamupäiväseminaarissa 7.10. Helsingissä Tieteiden talolla.
Kyselyn mukaan lähes neljäsosa (23 %) suomalaisista kertoo lapsuudenkodissaan käytetyn liiallisesti päihteitä. Yhtä suuri osa vastaajista myös raportoi kodin runsaan päihteidenkäytön aiheuttaneen lapsuudessa monenlaisia haittoja, kuten riitoja, häpeää ja turvattomuuden tunnetta. Noin joka neljäs lapsuudenkodissaan päihteidenkäytöstä haittoja kokenut kertoo todistaneensa kotona väkivaltaa ja joka kymmenes ilmoittaa joutuneensa itse väkivallan kohteeksi. Vain joka viides lapsuudenkodin päihteidenkäytöstä kärsinyt kertoo jonkun aikuisen puuttuneen tilanteeseen.
Vuoden 2009 Lasinen lapsuus -gallupissa selvitettiin myös suomalaisten herkkyyttä havaita ympärillään vanhempien päihteidenkäytöstä haittoja kokevia lapsia. Kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen tuntee nyt aikuisena lähipiirissään vähintään yhden perheen, jossa vanhemmat käyttävät vastaajan oman arvion mukaan liikaa päihteitä. Suurin osa tällaisia perheitä tuntevista arvioi vanhempien liiallisen päihteidenkäytön olevan haitallista perheen lasten kannalta. Viidesosa näin vastanneista ei kuitenkaan ole itse toiminut mitenkään lapsen tilanteen helpottamiseksi. Syiksi vastaajat ilmoittivat muun muassa sen, että he eivät tunne perhettä riittävän hyvin tai että he eivät halua puuttua toisen perheen sisäisiin asioihin.
Kyselyssä kartoitettiin lisäksi yleisemmin alkoholiin liittyvien haittojen havaitsemista tilanteissa, joissa lapsia on läsnä. Tulosten mukaan 45 prosenttia suomalaisista on kohdannut aikuisten alkoholinkäyttöön liittyviä ongelmia perhejuhlien tai -tapahtumien yhteydessä. Naiset ovat kohdanneet ongelmia miehiä useammin (54 % vs. 36 %).
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Mira Roine, A-klinikkasäätiö, Lasinen lapsuus -toiminta, p. 040 5274 444, mira.roine(at)a-klinikka.fi