Kokemäen perhe- ja päihdeklinikka, A-klinikkasäätiö
Kokemäki, Eura, Köyliö ja Säkylä
Hankkeen tavoitteena on isäroolin vahvistaminen ja vuorovaikutuksen lisääminen lasten ja perheen kanssa sekä päihdehaittojen ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Tavoitteena on myös yhteistyömallien kokeilu ja kehittäminen yhdessä sidosryhmien kanssa neljän kunnan alueella.
Hanke etsii ja kehittää vertaistukea isäryhmissä sekä luo vapaaehtoistoimintaa perheen pahoinvoinnin ja päihdehaittojen ehkäisyyn.Samalla tutkitaan videoneuvottelu ja video- koulutuslaitteiden käyttämismahdollisuutta. Lisäksi tullaan hyödyntämään ja integroimaan perheympäristöön jo julkaistuista projekteista saatuja ehkäiseviä tuotoksia.
Hanketavoitteena on "Vähemmän päihteitä, enemmän aikaa perheelle". Preventiivisesti nämä isähankkeen tavoitteet korreloivat vahvasti perheiden ja isyyden syrjäytymiseen sekä riippuvuusongelmien ehkäisyyn. Tämä edistää hyvinvointia lasten ja nuorten arkipäivässä, tukee päihteetömyyttä perheiden parissa, luo tasapuolisuutta äitien elämään ja parisuhteeseen sekä nostaa isää miehenä perhe-elämän keskiöön. Miehen ja isän hyvinvointi lisääntyy, elämän laatu paranee ja kaikki hyötyvät. Myös isovanhempien merkitystä perheen kannalta kartoitetaan.
Hankkeessa pyritään hyödyntämään tiedotusvälineiden mahdollisuudet. Hankkeesta saatu tietotaito siirretään koulutuksella yhteistyöhahoille ja avoimina koulutusseminaaripäivinä valtakunnan tasolle.
» Lue lisää Ala-Satakunnan Isähankkeestä Kokemäen perhe- ja päihdeklinikan kotisivuilta
» Lue Kokemäen perhe- ja päihdeklinikan psykologin Mikko Hulkkosen artikkeli Tiimi-lehdessä.