Mikä on väkivaltaa, mikä on lähisuhde ja mikä on perhe?

Marjatta Karhuvaara*

Jos emme pysty määrittelemään, mistä puhumme tai mitä tutkimme, tiedämmekö itsekään, mistä on kysymys? Miten määrittelyn epämääräisyys vaikuttaa ilmiön tunnistamiseen tai siihen puuttumiseen - järjestelmällisestä tiedonkeruusta puhumattakaan?

Ryhtyessäni vetämään Espoon kaupungin lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöryhmää jouduin pohtimaan sitä, miten määritellään lähisuhde- ja perheväkivalta, tai sen ehkäisy? Mikä on väkivaltaa, mikä on lähisuhde ja mikä on perhe? Mikä tai mitkä seikat erottavat tuon ilmiön ja kokonaisuuden muusta väkivallasta? Entä mitä kaikkea ehkäisyllä tässä yhteydessä tarkoitetaan?

Suomen kielen perussanakirjan mukaan määritelmä on käsitteen olennaisten ominaisuuksien lyhyt, tarkka kielellinen kuvaus, definitio. Kertooko tuo määritelmän määritelmä minulle jotakin tai auttaako se minua lähisuhde- ja perheväkivallan ja ehkäisemisen määritelmää pohdittaessa? Pitäisikö tämän ilmiön määrittelyssä sittenkin pitäytyä vain kaikkein vakavimman, lainsäädännössä selkeästi määritellyn väkivallan kuvaamisessa? Ei. Laissa määritellyt rikoksen tunnusmerkistöt eivät kerro mitään lähisuhde- ja perheväkivallan erityispiirteistä, saatikka vaaran merkeistä. Ja tällaisesta määrittelystä puuttuisi ehkäisevien toimenpiteiden näkökulma kokonaan.

Lähisuhde- ja perheväkivallan kuvaamisessa yleisesti käytetyt määritelmät sisältävät juuri niitä elementtejä, jotka tekevät lähisuhde- ja perheväkivallasta aivan erityisen ilmiön. Näkökulma ja tavoitteet vaikuttavat määrittelyn keinoihin ja sisältöön. Kun lähisuhde- ja perheväkivallan määrittelyllä halutaan havahduttaa ihmiset huomaamaan ja tunnistamaan, milloin perheen sisäisessä vuorovaikutuksessa kaikki ei ole kohdallaan, vaikka kiistattomia ulkoisia merkkejä ei ilmenisikään, eri muodoissaan esiintyvän henkisen väkivallan kuvaaminen on olennainen ja tärkeä osa määrittelyä.

Määrittelyjen epämääräisyys viranomaisnäkökulmasta ei kuitenkaan jätä minua rauhaan. Kun viranomainen määrittelee lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen ilmiönä, on määrittelyssä otettava huomioon myös voimassa oleva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö sekä viranomaisten toimivalta ja keskinäinen työnjako. Jos viranomainen määrittelee lähisuhde- ja perheväkivallan rikokseksi, tulee hänellä myös olla keinot puuttua rikokseen. Suomen voimassaoleva lainsäädäntö ei tunne rikosnimikettä "lähisuhde- ja perheväkivalta". Myöskään "henkistä väkivaltaa" ei ole sellaisenaan rikosnimikkeenä kriminalisoitu, ja siihen puuttuminen rikosoikeudellisin keinoin on monimutkaista. Ja sitä paitsi, määritelmä voi harvoin olla täysin aukoton. Siihenkin tulisi varautua. Olisi sovittava myös yhteisistä arvoista. Ne ohjaavat toimintaa silloinkin, kun lainsäädäntö ja ohjeistus eivät anna vastausta yksittäiseen tilanteeseen.

Ilmiöiden ja käsitteiden määrittely ei tietenkään saa olla itseisarvo. Määrittelyn todellinen merkitys kuitenkin avautuu erityisesti silloin, kun sitä käyttää keskustelemisen ja pohdinnan työvälineenä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Viranomaisen määrittelytyön kautta ja sen tuloksena pitäisi syntyä jotakin konkreettista, käsin kosketeltavaa, tilastoitavaa - jotakin, jonka voi ottaa puheeksi ja johon voi puuttua ennalta sovituin keinoin.

Ideaali-Espoossa ei suvaita lähisuhde- ja perheväkivaltaa -tavoitetila on yksiselitteinen ja yksimielisesti yhteinen. Mutta mitä se tarkoittaa perhe- ja sosiaalipalvelujen, terveyspalvelujen, päivähoidon, vanhustyön, sivistystoimen, poliisin, oikeustoimen, seurakunnan, eri järjestöjen, päättäjien, poliitikkojen ja kuntalaisten näkökulmasta, heidän määrittelemänään? Yhdessä määritteleminen on antoisaa. Kokeilkaa vaikka!


* Kirjoittaja on Espoon kaupungin Perheasioiden yksikön päällikkö ja Espoon "Lähisuhteissa ja perheissä tapahtuvan väkivallan ehkäisytyöryhmän" puheenjohtaja.Perusturvajohtajan nimeämä moniasiantunteva poikkihallinnollinen työryhmä laatii Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön ehkäisyn toiminta- ja toimenpideohjelman, joka liitetään osaksi Espoon kaupungin turvallisuussuunnitelmaa sekä lastensuojelun järjestämistä ja kehittämistä koskevaa suunnitelmaa.