Uusi lasten ja nuorten palvelu helpottaa tuen ja avun saamista
*Tuuli Erkko

Muistatko nähneesi lehdessä tai televisiossa kuvaa juhlien jälkeisestä pöydästä, jolla oli kaatuneita viinilaseja ja päässä lasten syöttötuoli? Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ry. kampanjoi viime vuonna näkyvästi lasten asialla.
”Totuus tulee lasten suusta” -teemalla toteutettu kampanja nosti näkyville lasten kokemuksia ja ajatuksia aikuisten juomisesta ja humaltumisesta. Samassa yhteydessä esitteltiin nuorten nettiyhteisössä tehdyn kyselyn tulokset, jotka osoittivat miten kielteisesti lapset ja nuoret suhtautuvat aikuisten juhlakäyttäytymiseen. Kampanjaa on luonnehdittu pysäyttäväksi, mietityttäväksi ja mieleen jääväksi. Moni aikuinen saattoikin sen haastamana miettiä missä seurassa humaltuu.
Riskialttiissa oloissa eläviä lapsia ei kuitenkaan auta pelkkä aiheen näkyvyys mediassa ja julkinen keskustelu. Lapset ja nuoret tarvitsevat heidät tavoittavia palveluita sen lisäksi, että käydään julkista keskustelua.
Lasinen lapsuus -toiminnan alaprojektissa Varjomaailmassa on viimeisen vuoden ajan työskennelty sen eteen, että vanhempiensa päihteiden käytöstä kärsivien lasten ulottuvilla olisi erityisesti heitä ajatellen suunniteltu palvelu. Varjomaailma-verkkopalvelu jatkaa hankkeen punaista lankaa, tarinallista lähestymistapaa. Hankkeessa tuotettu, Tomi Kontion käsikirjoittama ja Maaria Laurisen kuvittama sarjakuva on luettavissa verkkosivustolla.
Lisäksi sivustolla on mahdollista kirjoittaa oma tarina tai tehdä oma sarjakuva. Oma tarina voi olla tarina selviytymisestä tai vaikeuksien voittamisesta. Tarina saattaa olla ensimmäinen avaus oman elämän kipupisteiden avaamiselle, ja kokemuksesta rohkaistuneena voi lapsen tai nuoren olla helpompi uskoutua jollekin luotettavalle aikuiselle lähellään.
Varjomaailma-sivustolta löytyy myös tietoa lasten oikeuksista, erilaisten tunteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelystä. Mistä apua? -osioon on myös listattu lapsille tarkoitetut auttavat palvelut ja kohtaavan nuorisotyön palvelut. Lastenpalvelun kehitystyö jatkuu Lasinen lapsuus -toiminnan sisällä. Uutta pontta kehitystyöhön tuo palvelun verkostoituminen muiden lasten ja nuorten kohtaavan verkkotyön palveluiden kanssa.
Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset, lasten vanhemmat ja läheiset ovat myös tervetulleita tutustumaan palveluun ja otamme mielellämme vastaan palautetta niin aikuisilta kuin lapsiltakin palvelua kehittääksemme!
» Tutustu lastenpalveluun osoitteessa www.varjomaailma.fi ja anna palautetta palautelomakkeen kautta!
» Varjomaailma-sarjakuvaa voit tilata A-klinikkasäätiön julkaisutilausten kautta.
Haluatko kuulla lisää Varjomaailma-hankkeesta ja sen tuotoksista?
Tutustu 12.5. Helsingissä järjestettävän seminaarin ohjelmaan. Sitovat ilmoittautumiset 15.4. mennessä. » Katso ohjelma ja ilmoittaudu tästä linkistä
» Kasper ry:n kampanjasivusto www.totuustuleelastensuusta.fi
*Kirjoittaja toimi A-klinikkasäätiöllä Varjomaailma-projektissa ja 1.4. alkaen Elämä On Parasta Huumetta ry:llä.