Kun vanhempi juo

Marja Holmila Huhtikuu 2007

Viime aikoina on kiinnitetty ilahduttavasti huomiota vanhempiensa päihteiden käytön varjossa elävien lasten ongelmiin. Aivan äskettäin lapsiasiainvaltuutettu ja A-klinikkasäätiö tekivät aloitteen päihdeperheiden lasten aseman parantamiseksi. Laajalti jaetaan se käsitys, että päihteiden käytön yksi pahimmista haitoista on niistä lapsille aiheutuva kärsimys. Emme voi hyväksyä, että täysin syyttömät lapset joutuvat kokemaan aikuisten päihdekäytön aiheuttamia ongelmia, vaikka ymmärrämmekin, että päihteiden väärinkäyttäjät ovat sairaita ja osittain oman riippuvuutensa armoilla eläviä.

Suomessa on tehty edistysaskelia lapsen ja lapsuuden ymmärtämisessä, lapsen äänen kuuluville saamiseksi ja heidän tarpeittensa mukaisten ratkaisujen tekemisessä hyväksyttäviksi. Ammattilaiset ovat ponnistelleet löytääkseen hyviä tapoja puuttua, ja paljon hyvää työtä tehdään varhaisen puuttumisen mahdollistamiseksi. Väkivalta perheessä oli ennen hyväksytympää kuin nykyään, ei ollut turvakoteja eikä lähestymiskieltoa ja perheväkivalta oli asianomistajarikos. Naiset eivät olleet taloudellisesti itsenäisiä eikä perhetilanteen muuttaminen ollut muutenkaan helppoa silloin kun toinen vanhemmista käytti päihteitä. Perheen sisäisistä ongelmista ei puhuttu, vaan niistä vaiettiin. Keinoja lasten suojaamiseen oli vähän. Kaikki nämä asiat ovat nyt muuttuneet, mutta sittenkin riittämättömästi.

Päihdeperheiden asiat ovat kuitenkin edelleen huonosti, ja päihteiden kasvava merkitys yhteiskunnassa lisää ongelmien määrää. Edelleenkin voidaan vain riittämättömästi toimia lasten aseman parantamiseksi. Osittain tämä johtuu ongelmien luonteesta. Yhteiskunnan on vaikea puuttua perheeseen, korvata sen ainutlaatuista merkitystä kasvavan ihmisen tärkeimpänä ympäristönä. Omien vanhempien antamaa turvaa ja rakkautta on vaikea korvata. Pieni lapsi ei osaa vaatia oikeuksia, eikä selventää millainen muutos olisi hänelle paras. Eri-ikäisten lasten tarpeet ovat erilaisia, ja lapsuus on hetkessä ohi.

Lasten kannalta on huono asia, että myös naiset käyttävät päihteitä yhä enemmän, ja että suomalaisten perheitten arkea leimaa yleinen kiire ja lapsille annetun ajan vähyys. Kun takavuosina vielä saattoi olettaa, että vaikka isä juo, perheessä oli ehkä toinen aikuinen, joka pyrki huolehtimaan lapsista. Entisten ongelmien rinnalle on tullut uusia haasteita: nyt myös äidit käyttävät päihteitä yhä useammin, isovanhemmat ovat kaukana tai liian kiireisiä, aikuisilla on entistä vähemmän aikaa lapsilleen ja lapsella ei ehkä ole ketään, joka häntä suojaisi ja toimisi aikuisen mallina. Myös nuorten oma päihteiden käyttö on yleistä ja päihteitä - etenkin alkoholia - on runsaasti saatavilla, joten riski toistaa vanhempien huonoa mallia omassa elämässä kasvaa.

Tiedämme edelleen aivan liian vähän päihdeperheessä elävien lasten omasta todellisuudesta, heidän toiveistaan, tarpeistaan ja ulkopuolisten keinoista auttaa. Tarvitaan lisää tutkimusta, joka ottaa lähtökohdakseen lapsen oikeudet ja tarpeet, sen ainutkertaisen ajanjakson, jota lapsuudeksi kutsutaan. Lasten asia ei ole irrallinen, vaan yleinen päihdepolitiikka vaikuttaa heidän elämäänsä ratkaisevasti. Ei kuitenkaan voi odottaa, että päihteiden käyttö häviäisi jotenkin muuten, vaan on välttämätöntä kiinnittää huomiota myös lapsiin tässä ja nyt.

***

Kirjoittaja toimii Stakesin Alkoholi- ja tutkimusryhmässä tutkimusprofessorina.