Parempaa vuotta 2008!

 – Lasinen lapsuus -toimituksen uuden vuoden lupauksia

Tänä vuonna lupaamme tehdä edelleen lujasti töitä lasten kokemien vanhempien juomisesta johtuvien päihdehaittojen vähentämiseksi. Näin pitkien pyhien jälkeen olemme jälleen surullisen tietoisia siitä, miten monessa perheessä kulunut vuosi ei taaskaan ole ollut lapsille rauhan ja ilon aikaa. Työtä riittää.

Katsomme kuitenkin luottavaisina tulevaisuuteen. Olemme iloisia siitä, että Lasinen lapsuus -toiminnan piirissä tehtävään työhön edelleen uskotaan.  Joulun kynnyksellä Raha-automaattiyhdistys  ilmoitti tulevan vuoden avustusehdotukset kolmannen sektorin toimijoille.  Lasinen lapsuus 2011 -työnimellä kulkeva hankehakemus on yksi RAY:n ehdottamista avustuskohteista, jotka valtioneuvosto vahvistaa tammi-helmikuun vaihteessa.

Vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta kertoo paljon se, että RAY:n jakamat avustukset päihdetyöhön on lähes kolminkertaistuneet 2000-luvulla. Jatkossa RAY ”avustaa erityisesti ehkäisevää päihdetyötä, palvelujärjestelmien ja vertaistuen kehittämistä sekä hoitomallien kehittämistä päihdeongelmaisille äideille. Tavoitteena on lasten ja perheiden hyvinvoinnille aiheutuvien haittojen vähentäminen sekä alkoholin riskikäytön ja siitä aiheutuvien haittojen vähentäminen.” 

RAY:n avustuslinjaus jatkaa hallitusohjelmaan kirjattua tavoitetta, jota
A-klinikkasäätiö oli yhdessä lapsiasiavaltuutetun ja järjestöjen kanssa aloitteella tarmokkaasti ajamassa alkuvuodesta 2007.

Lasinen lapsuus -toiminnan tulevien vuosien painopiste jakautuu kolmelle rintamalle. Lasinen lapsuus 2011 -hanke palvelee:

1) lapsia tarjoamalla tietoa heidän oikeuksistaan ja avun saamisesta

2) lasten vanhempia ja läheisiä muistuttamalla vastuullisesta päihteidenkäytöstä ja lasten tukemisesta vaikeissa elämäntilanteissa ja  

3) lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tunnistamaan ja puuttumaan havaittuihin ongelmiin.

Hanke rakentuu Lasinen lapsuus -toiminnan 20-vuotiselle vankalle perustalle ja uusimmalle tutkimustiedolle. Hyödynnämme aikaisemmissa projekteissa tuotettuja välineitä myös uuden tiedon keruussa. Uutta hankkeessa onkin lasten ja heidän läheistensä suora puhuttelu. Kysymme lapsilta, jotka kärsivät läheisten päihteidenkäyöstä, mistä he saavat apua tai mistä he haluaisivat saada apua.

Lasten tilanteesta päihdeongelmaisissa perheissä tiedetään, mutta keinoista heidän auttamiseksi ei vielä riittävästi. Lasinen lapsuus tekee yhteistyötä tutkijatahojen kanssa tämän asian edistämiseksi. Tavoitteena on vaikuttaa viestinnän ja kouluksen keinoin olemassaolevien resurssien hyödyntämiseen siten, että päihdeongelmaisten vanhempien lapset saisivat paremmin tarvitsevansa avun. Viestinnän keinoin ei voida luoda uusia resursseja, mutta olemassa olevia voidaan vapauttaa ja suunnata paremmin vastaamaan ongelmaan.

Konkreettinen uuden vuoden lupauksemme on tuottaa raportti syventävästä selvitystyöstä ja sen tuloksista. Selvitystyössä kerätään tietoa ammattilaisilta, lasten läheisiltä ja lapsilta itseltään olevista avun tarjoamisen ja hakemisen voimavaroista.

Viimeisen kolmen vuoden aikana Lasinen lapsuus on keskittynyt verkkopalveluiden kehittämiseen. Tämä työ huipentuu keväällä julkaistavaan lastenpalveluun, joka kulkee Varjomaailma-nimellä.  Luvassa on sarjakuva alakoulun 5.-6. luokkalaisille sekä verkkosivut, joilla vanhempien päihteidenkäytöstä haittoja kärsiviä lapsia tuetaan ja autetaan.

Ammattilaisille tuotetaan uutta tietoa europpalaisissa yhteistyöprojekteissa. Komission Daphne-ohjelmasta rahoitetussa projektissa on kerätty eri maiden hyviä käytäntöjä päihdeongelmaisten väkivaltaa kohdanneen perheiden lasten auttamiseksi. Nämä tullaan julkaisemaan eurooppalaisen yhteistyöverkoston uudistetuilla verkkosivuilla (www.encare.info).  

Tekeillä on myös interaktiivinen väline vanhemmuuden tukemiseen yhteistyössä lastensuojelutahon kanssa.  Kesäksi kaavailemme tekstiviestiteknologiaa hyödyntävää tukikampanjaa lapsille ja nuorille yhdessä Voimapiirin ja Päihdelinkin kanssa.  Tarmokas vuosi siis tiedossa!

Lasinen lapsuus -toimitus haluaa kiittää yhteistyötahoja kuluneesta vuodesta ja
toivottaa kaikille valoisaa vuotta 2008!

Katso näillä sivuilla:

» Varjomaailma -sarjakuvahanke

» Lasinen lapsuus -materiaalia (mm. järjestöaloite)

Muualla verkossa:

» www.encare.info

» www.voimapiiri.fi

» www.paihdelinkki.fi