Shirley Hubara ja Emilia Pakkanen*
”Isä alkoi antamaan katteettomia lupauksia, eikä hän ikinä tehnyt kanssani mitään. Joskus harvoin pelasimme kaikki yhdessä tammea ja myllyä, minä, isä ja oluttölkki. Kukaan ei tunnu huomaavan kuinka paha mun on olla. Tämä on ainut paikka josta siitä voin puhua.”
Lasinen lapsuus -toiminnassa kehitetty Varjomaailma-verkkopalvelu on pullollaan tämänkaltaista pohdintaa: miten alkoholi voi muuttaa äitiä tai isää niin, että juomisesta tulee omaa lasta tärkeämpää? Kenelle voisi puhua läheisen aikuisen päihteidenkäytön aiheuttamasta huolesta? Entä mistä saisi rohkeutta hakea itselleen apua? Varjomaailman ammattilaisten aikuisten ohjaamissa suljetuissa verkkovertaistukiryhmissä pyritään tukemaan nuoria näissä vaikeissa kysymyksissä.
Ensimmäinen suljettu ja ohjattu verkkovertaistukiryhmä perustettiin kesällä 2008 yhteistyössä Päihdelinkin kanssa, joka tarjosi teknisen alustan kokeilulle. Tavoitteena oli koota kesäloman ajaksi yhteen kymmenkunta vanhempiensa päihteidenkäytöstä haittoja kokevaa nuorta ja käydä heidän kanssaan läpi siihen liittyviä tunteita ja avunsaantimahdollisuuksia. Ryhmään ilmoittautui 12 tyttöä, joista seitsemän kävi esittäytymässä ja viisi oli erittäin aktiivisia. Ryhmä jatkoi nuorten omasta toiveesta toukokuun 2009 loppuun saakka.
Helmikuussa 2009 Varjomaailmaan avattiin vihdoin oma keskustelualue, Varjofoorumi. Suljettujen ryhmien lisäksi tarjolla on sekä kaikille avoimia olevia keskustelualueita että Kysy luotettavalta aikuiselta -osio. Tällä hetkellä Varjomaailmassa on käynnissä järjestyksessä toinen verkkovertaistukiryhmä. Ryhmiä on tarkoitus perustaa jatkossa kysynnän mukaan. Ryhmää ohjaa kaksi sosiaali- tai terveysalan ammattilaista, joilla on kokemusta lasten kanssa työskentelemisestä. Ohjaajan työssä tärkeää on säilyttää etäisyys ja puhua perheen ulkopuolisen aikuisen äänellä, mutta olla silti empaattisesti mukana nuoren elämässä niin vahvasti kuin se on virtuaalisesti mahdollista.
Sopiva ryhmäkoko on 5-10 nuorta. Nuoret voivat aloittaa keskustelun haluamastaan aiheesta, mutta erilaiset lastensuojelussa yleisesti käytetyt kysymyslomakkeet ja voimavarakartoitukset ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi etenkin alkuvaiheessa. Sekä nuoret että ohjaajat kirjoittavat, lukevat ja kommentoivat viestejä omaan tahtiinsa, työskentely ei siis tapahdu reaaliajassa.
Keskustelu ryhmissä on ollut vilkasta. Kaikkein suosituimpia ketjuja ovat olleet ryhmäläisten omat päiväkirjat, joista muiden on helppo seurata kuulumisia. Moni on kertonut olevansa ”kympin tyttö”, se josta kukaan ei päällepäin arvaa, että on paha olla. Asioista puhuminen on kulissien vuoksi miltei mahdotonta, ja kirjoittaminen on hyvä tapa lähteä jäsentämään ajatuksia. Anonyymisti kirjoittaessa voi sanoittaa kaikkein synkimmätkin tunteensa. Erityisesti on mietityttänyt samanaikainen viha ja lojaliteetti vanhempaa kohtaan.
Vertaistuki ja luottamus näyttävät syntyvän ryhmässä hieman hitaammin kuin monissa aikuisten verkkovertaistukiryhmissä. Näyttää siltä, että nuorilla on melkoisen akuutti hätä ja pitkäaikainen puute aikuisen tuesta ja läheisyydestä, joten he suuntaavat puheensa etupäässä ohjaajille. Kuitenkin ajan kuluessa ja ajatusten selkiytyessä voimavaroja alkaa riittää myös toisten tukemiseen ja jopa ystävyyssuhteiden hakemiseen.
Ryhmien ohjaamisesta saadut kokemukset osoittavat, että lapset ovat kokeneet ryhmään osallistumisen itselleen mielekkääksi ja hyödylliseksi. Tulevaisuuden haasteita on juurruttaa verkkotyöskentely osaksi nuoria kohtaavaa työtä kentällä ja järjestää pojille omia ryhmiä. On luontevaa, että ammattitaitoiset, luotettavat aikuiset jalkautuvat sinne, mistä nuoret on helppo tavoittaa maantieteellisistä rajoitteista ja vaietuista perhetilanteista huolimatta.
*Shirley Hubara on Päihdelinkin projektisuunnittelija ja Emilia Pakkanen on Varjomaailman projektisuunnittelija.
» Tutustu Varjomaailmaan
» Tutustu Varjofoorumiin
