Minna Ilva*

Valtioneuvoston Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelman yksi keskeisistä tavoitteista on tuottaa parempaa tietoa ja seurantaa lasten hyvinvoinnista. Kehitteillä on kansallinen vakiintuneesti kerääntyvä seurantatiedon järjestelmä, joka erityisesti kuvaa lasten elinoloja sekä hyvin- ja pahoinvointia.**

Politiikkaohjelman asettama työryhmä on valmistellut vuodesta 2007 lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan johdolla indikaattorikokonaisuutta, jonka perustana toimii YK:n lasten oikeuksien sopimus. Seurantajärjestelmä tulee palvelemaan lasten oikeuksien kansallista toteutumista, mutta sillä on myös monia muita tavoitteita, kuten tukea valtioneuvoston ja ministeriöiden vaikuttavuuden arviointia sekä kuntien lasten hyvinvoinnin seurantaa. 

Lasten hyvinvointia kuvaavien indikaattoreiden valinta, tiedon keruu ja järjestelmän ylläpito asettavat monia haasteita. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten niitä käytetään ja mihin niitä käytetään. Kiinnostavaa on Jyväskylän yliopiston tutkijan JormaTynjälän mukaan mm. se, perustuuko indikaattori lapselta, perheeltä vai esimerkiksi koulusta saatuun tietoon. Tynjälä muistuttaa, että myös lapsen kasvuyhteisöt olisi otettava tarkasteluun kokonaiskuvan muodostamiseksi. Toinen esimerkki tiedonkeruun haastavuudesta on kuntien tietojärjestelmien kirjavuus, miten helposti tietoa on saatavilla esimerkiksi neuvoloista ja kouluterveydenhuollosta. Tynjälä perää myös laadullista tutkimusta, joka tuo lapsen äänen esiin pelkän numerodatan sijaan. 

Lapsen hyvinvointia kuvaava kansallinen seurantatiedon järjestelmä on muotoutumassa indikaattoreista, jotka asettuvat kuuteen päälohkoon. Mallia työhön on haettu Ruotsista. Päälohkoja ovat 1) materiaalinen elintaso 2) terveys ja hyvinvointi 3) koulutus ja oppiminen 4) turvallinen kasvuympäristö 5) osallistuminen ja sosiaalinen toiminta ja 6) yhteiskunnan tarjoama tuki ja suojelu. Näiden lisäksi työryhmä ehdottaa indikaattoreita, jotka kuvaavat mm. yksinhuoltajaperheiden ja avo- ja avioliitossa olevien vanhempien lasten osuutta sekä päivähoitoastetta. Indikaattoreista 29 on aiemmin ehdotettuja. Uusia ehdotuksia työryhmä on tehnyt 32. Indikaattoreita tullaan valitsemaan kaikkiaan 40-50. 

Erittäin merkittävää lasinen lapsuus -tematiikan kannalta on, että työryhmä ehdottaa uudeksi mukaan otettavaksi indikaattoriksi vanhempien päihteidenkäytön vaikutuksen lasten hyvinvoinnille. Vaihtoehtoina on tarkastella alkoholinkäyttöä perheissä juomatapatutkimuksesta kerätyllä tiedolla tai läheisen ihmisen alkoholinkäyttöä lapsen kokemana. Viimeksi mainittua kysytään 8-9-luokkalaisilta Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n kouluterveyskyselyissä. 

Työryhmälle on tärkeää korostaa, että tämä indikaattori tulee sisällytetyksi osaksi lasten hyvinvoinnin seurantajärjestelmää. Lasisessa lapsuudessa tiedetään vuoden 1994 ja 2004 gallupien valossa joka kymmenennen kokeneen haittoja vanhempien päihteidenkäytöstä. Nämä haitat ovat hyvin moninaisia hyvinvointivaikutuksiltaan: ahdistusta jopa masennusta, koulunkäynnin kärsimistä, väkivaltaa, unettomuutta, laiminlyöntiä. Tuoreen vuonna 2009 kerätyn Lasinen lapsuus -kyselyn mukaan jo neljäsosa suomalaisista ilmoittaa lapsuudessaan olleen päihteiden liikakäyttöä. Joka kolmas on havainnut tuttavapiirin lapsiperheessä vanhempien käyttävän liikaa päihteitä. Puolet kertoo havainneensa tästä aiheutuneen lapsille edellä mainitun kaltaisia ongelmia. 

Terveydenedistämisen keskuksen vuoden 2007 Päihdebarometristä tiedetään, että kunta- ja järjestövastaavat kertovat laajenevan alkoholiongelman näkyvän erittäin räikeästi lastensuojelussa. Vanhempien päihteidenkäyttö nähdään suurimpana uhkana lapsen hyvinvoinnille. Lastensuojelun tilastoissa huostaanotot ovat kasvussa. Se tiedetään, että vanhempien päihteidenkäyttö on suurin yksittäinen syy huostaanottoihin. 

Tietopohjan kartuttaminen vanhempien päihteidenkäytöstä kärsivien lasten kokemasta pahoinvoinnista luo edellytyksiä lapsilähtöisen päihdetyön kehittämiselle ja ehkäisevän lastensuojelun resurssien suuntaamiseen. Tärkeätä vanhempien päihteidenkäyttöä koskevien indikaattorien valinnassa olisi nimenomaan antaa lapsen kokemustiedolle suurempi painoarvo.

*Kirjoittaja työskentelee Lasinen lapsuus -toiminnan projektipäällikkönä.

** Lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma järjesti 3.9.2009 Helsingissä seminaarin: ”Voivatko lapset Suomessa hyvin vai huonosti? – indikaattorien käyttökelpoisuus”. Suomalaista indikaattorityötä oli kutsuttu arvioimaan Jonathan Bradshaw Yorkin yliopistosta, Jorma Tynjälä Jyväskylän yliopistosta ja Jussi Simpura THL:stä. Esitykset tullaan julkaisemaan politiikkaohjelman kotisivuilla www.minedu.fi  >> politiikkaohjelma