Verkkoterkkarit, nuorten apuna valtakunnallisesti Habbo hotelissa, IRC-Galleriassa ja Netari-tv:ssa

Tiina Markkula

Me verkkoterkkarit, eli Helsingin terveyskeskuksen Verkkoterkkari-hankkeen terveydenhoitajat toimimme verkossa monialaisesti yhdessä Netari.fi-hankkeen nuoriso-ohjaajien ja Oulun nuorisorikosyksikön poliisien kanssa. Meitä on kolme terveydenhoitajaa. Työskentelemme Netarin verkkonuorisotiloissa Habbo Hotelissa ja IRC-Galleriassa sekä nettilähetyksissä Netari-tv:ssä ja syksyllä myös Facebookissa. Kohderyhmämme ovat nuoret, iältään 12-18 vuotta kautta koko Suomen. Verkkotyöskentelyssä ei toimintaa voi rajata kuntarajoihin, vaan se on ja sen pitää olla käytettävissä kaikille nuorille.

 

Tavoitteena toiminnassamme on olla nuorelle läsnä ammattilaisena ja "kuunnella" häntä chatin tai kahdenkeskisen keskustelun välityksellä. Nuorta tuetaan löytämään ratkaisuja omaan tilanteeseensa. Tarvittaessa nuori ohjataan aina eteenpäin irl (in real life) -palveluihin kouluterveydenhoitajalle, kuraattorille, sosiaalityöntekijälle tai muun lähiaikuisen luo jo olemassa oleviin verkostoihin tai mietitään yhdessä, mistä sellainen löytyisi. Potilas- tai hoitosuhdetta ei ole eikä asiakasrekisteriä synny. Toiminta tapahtuu nimimerkein tai anonyyminä. Toimintamme on lisä- ja täydentävä palvelu jo olemassa oleviin nähden, ei korvaava.

 

Kohtaamispaikkana verkko on nuorille jokapäiväinen asia, jossa vietetään aikaa ja joka on yksi tapaamisten ja yhteydenpidon muoto. Siksi ajatus myös terveydenhoitajan läsnäolosta verkossa on perusteltu. Näin voimme luoda uudenlaisia tapoja terveydenhoitajan kohtaamiseen ja kehittää työtämme vastaamaan tämän päivän haasteita ja vaatimuksia. Toimintamme ei ole perinteistä kysymys-vastaus -palvelua, vaan pääasiallisesti mukanaoloa sekä ryhmächatissa että kahdenkeskisessä keskustelussa, jotka tapahtuvat reaaliaikaisesti. Monen nuoren on paljon helpompi ilmaista itseään kirjoittamalla ja vaikeatkin asiat tulevat helpommin kerrottua. Joillekin kynnys aikuisen kohtaamiseen kasvokkain voi olla hyvin korkea. Luottamus siihen, että aikuiset auttavat tai kuuntelevat, on monilla valitettavan alhainen ja tätä luottamusta meillä on mahdollisuus lisätä omalla toiminnallamme. Tavallisimpia keskustelun aiheita nuorten kanssa ovat muun muassa murrosikä, kasvu ja kehitys, kuukautiset, iho, mielialat, kaverisuhteet, kiusaaminen, seurustelu, ehkäisy, sekä tahot mistä saa apua.

 

Haasteena työssämme on uudenlainen työskentelytapa, uuden tekniikan haltuunotto ja nopeasti muuttuvat ympäristöt, joissa nuoret aikaansa viettävät. Avoimella mielellä ja kiinnostuksella näistä on kuitenkin selvitty hyvin. Myös joidenkin nuorten pahoinvointi ja toivottomuus voi välillä olla kuormittavaa. Siksi oman työn selkeä rajaus ja säännöllinen työnohjaus ovat tärkeitä apukeinoja jaksamiselle.

 

Riskinä toiminnallamme voi olla se, että nuoret eivät löydä meitä lukuisien muiden yhteisöjen ja sivustojen joukosta. Siksi oikein kohdistettu markkinointi ja tiedotus ovat tärkeitä toimintamme olemassaololle ja jatkuvuudelle. Lähtökohtana toiminnassamme on aina se, että nuori puhuu totta ja hänen asiansa on tärkeä. Riskinä voi olla myös palvelumme väärinkäyttö, mutta yllättävän harvoin tilanne on osoittautunut sellaiseksi ja keskustelusta huomaa melko nopeasti, jos asialla on joku muu kuin mitä hän esittää. Niin kauan kun toimitaan hankerahoituksella, jota myönnetään määräajaksi kerrallaan, on riskinä myös rahoituksen päättyminen ja sitä kautta toiminnan loppuminen. Siksi olisikin tärkeää saada valtakunnalliseen toimintaan pysyvä rahoitus muualta kuin kunnilta.

Verkkoterkkareiden tapaamisesta löydät tietoa Lasinen lapsuus-sivun Apua lapselle-osiosta.