Järjestö- ja muut kumppanimme

 

A-klinikkasäätiön yksiköt

Hankkeissa olemme käyttäneet asiantuntijuutta A-klinikkasäätiön hoitoyksiköistämme nimeltä mainiten: Helsingin nuorisoasemalta, Hämeenlinnan, Kymen ja Mikkelin A-klinikkatoimesta. 

 

Alko (Lasten seurassa -ohjelma)

Lasinen lapsuus on vuosien ajan toiminut aktiivisena kumppanina Alkon rahoittamassa Lasten seurassa -ohjelmassa, joka herättelee aikuisia ja erityisesti vanhempia alkoholinkäytön pohtimiseen. Ohjelman puitteissa Lasinen lapsuus on teettänyt Nuorten kyselyn, toimittanut opas- ja työkirjoja ammattilaisille ja tuottanut palkittuja mediakampanjoita. Siirry Lasten seurassa -sivuille

 

EHYT ry

Lasinen lapsuus on vaihtanut asiantuntijuutta useiden vuosien ajan Ehytin osaksi tulleen Elämä on Parasta Huumetta ry:n kanssa. EOPH oli mukana rakentamassa kanssamme Varjomaailma-sivustoa. Yhteistyötä on tehty usean vuoden ajan myös  HUBU-bussin teemachateissa, jossa työntekijämme ovat saaneet olla mukana. EHYTin edustaja on hankkeemme ohjausryhmässä. Siirry EHYT ry:n sivuille

 

Ensi- ja turvakotien liitto

A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus on mukana Ensi- ja turvakotien liiton koordinoimassa Lapsikeskeisen päihdetyön kehittämisprojektissa vuosina 2011-2013. Projektin tavoitteena on tehdä tunnetuksi 1) kansainvälistä International Child Development Program, ICDP-mallia Suomessa ja 2) kehittää järjestölähtöisen lapsikeskeisen  päihdekuntoutuksen mallia pilottialueella Kymessa sekä päihde-ja lastensuojelujärjestöjen osaamista. Siirry liiton sivuille

 

Havas Worldwide Helsinki

Viestintätoimisto Havas WW on tuottanut menestyksekkäästi viime vuodet Lasisen lapsuuden viestintämateriaalia ja kampanjoita. Julistesarjamme sekä Ääni lapselle- ja Monsters -videokampanjat ovat niittäneet tunnustusta useissa markkinointiviestinnän alan kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Siirry Havasin sivuille

 

Kalliolan setlementti

Kalliolan kanssa on tehty yhteistyötä ja vaihdettu asiantuntijuutta Päihdejärjestöjen läheis- ja perhetyön kehittämisverkostossa  (PäLäke). Siirry Kalliolan sivuille

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö

Krits ry on mukana PäLäKe-verkostossa ja myös mukana Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeessa.  Kritsin kanssa kehitääme verkkovertaistyötä vankiperheidenkin lasten kanssa työskentelyyn. Siirry Kritsin sivuille

 

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

MLL on myös kumppanina Alkon Lasten seurassa -ohjelmassa. Vuosien mittaan olemme olleet kutsuttuina MLL:n ehkäisevän päihdetyön hankkeen ohjausryhmässä. Siirry liiton sivuille

 

Music Against Drugs ry

Music Against Drugs levittää sisältöjämme lapsille ja nuorille sekä heidän parissaan työskenteleville eri kuntiin ympäri Suomea. Siirry MAD:in sivulle.

 

Nuorten kriisipiste (Helsinki Missio)

Nuorten kriisipisteen edustaja toimii Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeen ohjausryhmässä. Siirry HelsinkiMission sivuille

 

Nuorille suunnatun verkkotyön foorumi (NuSuVeFo)

Lasinen lapsuus on ollut aktiiviinen foorumin perustajajäsen ja Varjomaailmasta vastaava koordinaattorimme on mukana kehittämässä verkossa tehtävän nuorisotyön käytäntöjä NuSuVeFossa. 

 

PäLäKe-verkosto

Päihdejärjestöjen läheis- ja perhetyön kehittämisverkoston toimintamuotoja on ollut mm. teemaseminaarien järjestäminen yhteistyössä Lääninhallitusten kanssa, ekskursiot ja yhteisten hankkeiden suunnittelu. 

 

Sininauhaliitto

Sininauhaliitto on mukana PäLäKe-verkostossa ja kumppanina Ensi- ja turvakotien liiton Lapsikeskeisen päihdetyön kehittämisprojektissa. Siirry Sininauhaliiton sivuille

 

Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto

Kasper ry on Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeen ohjausryhmässä.  Kasper on myös mukana verkkotukemisen kehittämisyhteistyössä. Siirry Kasperin sivuille

 

Mielenterveyden keskusliitto

MTKL:ssa toimii hankkeessamme Lasinen lapsuus -Sirpaleinen mieli kuntoutusuunnittelija, joka vastaa vertaisryhmätoimintojen kehittämisestä. Siirry liiton sivuille

 

Suomen Mielenterveysseura   

Mielenterveysseurassa toimii hankkeessamme Lasinen lapsuus -Sirpaleinen mieli puoliaikainen koulutussuunnittelija, joka vastaa vertaisryhmätoimintojen kehittämisestä. Siirry seuran sivuille

 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

THL on mukana Alkon hallinnoimassa Lasten seurassa -ohjelmassa.  Lasinen lapsuus on monissa yhteyksissä hakenut asiantuntijakumppaanuutta erityisesti Alkoholi- ja huumetutkimusyksiköstä. Siirry THL:n sivuille

 

Tukinet

Tukinet tuottaa julkaisualustan Lasisen lapsuuden, Kritsin ja Kasperin yhtiestyölle verkkotukemisen kehittämisessä. Siirry Tukinettiin

 

  

LIITY POSTITUSLISTALLE




Nimi:
Sähköpostiosoite: