Lapsen elämässä vanhemman alkoholinkäyttö aiheuttaa usein todellisia ja käsin kosketeltavia ongelmia. Määriteltäessä vanhemman alkoholiongelmaa lasten näkökulmasta voidaan lähteä siitä, että se on ongelma silloin, kun se häiritsee lasta jollakin tavoin tai aiheuttaa tälle kärsimyksiä.
Lapsen näkökulmasta vanhemman alkoholiongelma kiteytyy pitkälti vanhemman humalajuomisen ja -käyttäytymisen ympärille. Humalainen vanhempi häiritsee muita joko tahattomasti (örinä, oksentelu, valittaminen) tai tahallisesti. Usein humalaisen käytös muuttuu epämiellyttäväksi ja jopa väkivaltaiseksi ja tämä pelottaa lasta. Kuitenkin myös sellainen vanhempi, joka ei ole väkivaltainen tai ilkeä humalassa, saattaa olla lapsen mielestä pelottava. Tämä ehkä selittyy siten, että vanhemman persoonallisuus muuttuu. Tämä muutos ”oikeasta, omasta” vanhemmasta joksikin ”vieraaksi” on lapsen näkökulmasta ahdistavaa ja pelottavaa, sillä se uhkaa lapsen jatkuvuuden tarvetta.
Keskeisimmiksi lasten kokemiksi ongelmiksi vanhempien liiallisen alkoholinkäytön seurauksena voidaan nähdä erilaiset negatiiviset tunteet. Pelko, viha ja häpeä ovat selkeimmät ja merkittävimmät tunteet, joista vanhempiensa alkoholinkäytöstä kärsivät lapset ovat kertoneet. Negatiivisiin tunnekokemuksiin kannattaa suhtautua sikäli vakavasti, että ne saattavat jatkuessaan jopa uhata fyysistä ja henkistä terveyttä.
Äärimmillään lapset joutuvat kärsimään humalaisen vanhemman väkivaltaisesta käytöksestä. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että alkoholiongelmaisen häiritsevä käytös ja juomisen aiheuttaman epäsopu perheessä on itse juomista merkittävämpi ongelma lapsen näkökulmasta. Fyysisen väkivallan on todettu olevan erittäin yleistä alkoholiongelmaisten vanhempien käytöksessä. Vielä sitäkin yleisempää on henkinen väkivalta, jonka aiheuttamat haavat saattavat olla pitkät ja syvät. Myös muut väkivallan muodot, eli taloudellinen, sosiaalinen ja seksuaalinen väkivalta voivat liittyä vanhemman alkoholin ongelmakäyttöön.
Alkoholiongelma sinänsä voi aiheuttaa vakavaa uhkaa lapsen perustarpeille, jos vanhempi esim. käyttää kaiken rahan alkoholiin eikä lapsille hankita ruokaa ja vaatetusta. Vaikeimmissa oloissa elävien lasten elämää varjostavatkin monet ongelmat, joita vanhempi joko suoranaisesti tai epäsuorasti aiheuttaa.
Kooten voi todeta, että lapsen näkökulmasta vanhemman alkoholinkäyttö on monitasoinen ongelma, jolla on merkittävä vaikutus lapsen elämään. Alkoholinkäyttö saattaa uhata lapsen perusturvallisuutta, aiheuttaa laiminlyöntiä ja heitteillejättöä. Lapsen kokemat negatiiviset tunteet ovat valtavia, eikä niiden osoittamiseen ja purkamiseen kenties anneta mahdollisuutta. Lapsi saattaa kärsiä unen ja ruuan puutteesta. Kun vielä ympäristön ihmiset saattavat kiusata ja pilkata lasta vanhempien juomisen vuoksi, on vanhemman alkoholiongelma lapsen elämässä valtava stressi.
YTT Maritta Itäpuisto
Kirjoittaja on tehnyt väitöskirjan aiheesta "Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta" (2005).