Lapsi ja vanhempien alkoholinkäyttö – Opas varhaiskasvatuksen työntekijöille
Opas tarjoaa tietoa vanhempien juomisesta kärsivän lapsen tunnistamisesta ja esittelee keinoja, joiden avulla aikuisten alkoholinkäyttöä voi käsitellä lasten kanssa niin kahden kesken kuin ryhmässä. Lisäksi opas rohkaisee puuttumaan asioihin vanhempien kanssa keskustelemalla ja yhteistyötä tekemällä. Lopussa käydään läpi työyhteisön toimintakäytäntöjä sekä esitellään kirjallisuutta ja materiaaleja, jotka voivat olla hyödyksi aiheen käsittelyssä.
Lataa opas tästä (pdf)
Jos sais kolme toivomusta – Työkirja päihdeasioista varhaiskasvatuksen työntekijöille
Työkirja käsittelee aikuisten alkoholinkäyttöä ja siitä lapselle aiheutuvia haittoja ja tarjoaa kaivattuja lasten kanssa toimiville ammattilaisille. Erilaisten tehtävien, pelien ja leikkien avulla lapselle tarjoutuu mahdollisuus puhua ympärillään näkemistä vaikeista asioista ja niihin liittyvistä tunteista. Alkoholiteema ei kohdistu välttämättä lapsen omaan lähipiiriin. Kirjan avulla lasta voi kuitenkin auttaa itse ymmärtämään, että ongelma voi koskea myös hänen omaa perhettään, ja että apua voi saada.
Lataa työkirja tästä (pdf)