A-klinikkasäätiön yksiköt
Hankkeissa olemme käyttäneet asiantuntijuutta A-klinikkasäätiön hoitoyksiköistämme nimeltä mainiten: Helsingin nuorisoasemalta, Hämeenlinnan, Kymen ja Mikkelin A-klinikkatoimesta.
Alko (Lasten seurassa -ohjelma)
Lasinen lapsuus on vuosien ajan toiminut aktiivisena kumppanina Alkon rahoittamassa Lasten seurassa -ohjelmassa, joka herättelee aikuisia ja erityisesti vanhempia alkoholinkäytön pohtimiseen. Ohjelman puitteissa Lasinen lapsuus on teettänyt Nuorten kyselyn, toimittanut opas- ja työkirjoja ammattilaisille ja tuottanut palkittuja mediakampanjoita. Siirry Lasten seurassa -sivuille
EHYT ry
Lasinen lapsuus on vaihtanut asiantuntijuutta useiden vuosien ajan Ehytin osaksi tulleen Elämä on Parasta Huumetta ry:n kanssa. EOPH oli mukana rakentamassa kanssamme Varjomaailma-sivustoa. Yhteistyötä on tehty usean vuoden ajan myös HUBU-bussin teemachateissa, jossa työntekijämme ovat saaneet olla mukana. EHYTin edustaja on hankkeemme ohjausryhmässä. Siirry EHYT ry:n sivuille
Ensi- ja turvakotien liitto
A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus on mukana Ensi- ja turvakotien liiton koordinoimassa Lapsikeskeisen päihdetyön kehittämisprojektissa vuosina 2011-2013. Projektin tavoitteena on tehdä tunnetuksi 1) kansainvälistä International Child Development Program, ICDP-mallia Suomessa ja 2) kehittää järjestölähtöisen lapsikeskeisen päihdekuntoutuksen mallia pilottialueella Kymessa sekä päihde-ja lastensuojelujärjestöjen osaamista. Siirry liiton sivuille
Havas Worldwide Helsinki
Viestintätoimisto Havas WW on tuottanut menestyksekkäästi viime vuodet Lasisen lapsuuden viestintämateriaalia ja kampanjoita. Julistesarjamme sekä Ääni lapselle- ja Monsters -videokampanjat ovat niittäneet tunnustusta useissa markkinointiviestinnän alan kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Siirry Havasin sivuille
Kalliolan setlementti
Kalliolan kanssa on tehty yhteistyötä ja vaihdettu asiantuntijuutta Päihdejärjestöjen läheis- ja perhetyön kehittämisverkostossa (PäLäke). Siirry Kalliolan sivuille
Kriminaalihuollon tukisäätiö
Krits ry on mukana PäLäKe-verkostossa ja myös mukana Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeessa. Kritsin kanssa kehitääme verkkovertaistyötä vankiperheidenkin lasten kanssa työskentelyyn. Siirry Kritsin sivuille
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
MLL on myös kumppanina Alkon Lasten seurassa -ohjelmassa. Vuosien mittaan olemme olleet kutsuttuina MLL:n ehkäisevän päihdetyön hankkeen ohjausryhmässä. Siirry liiton sivuille
Music Against Drugs ry
Music Against Drugs levittää sisältöjämme lapsille ja nuorille sekä heidän parissaan työskenteleville eri kuntiin ympäri Suomea. Siirry MAD:in sivulle.
Nuorten kriisipiste (Helsinki Missio)
Nuorten kriisipisteen edustaja toimii Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeen ohjausryhmässä. Siirry HelsinkiMission sivuille
Nuorille suunnatun verkkotyön foorumi (NuSuVeFo)
Lasinen lapsuus on ollut aktiiviinen foorumin perustajajäsen ja Varjomaailmasta vastaava koordinaattorimme on mukana kehittämässä verkossa tehtävän nuorisotyön käytäntöjä NuSuVeFossa.
PäLäKe-verkosto
Päihdejärjestöjen läheis- ja perhetyön kehittämisverkoston toimintamuotoja on ollut mm. teemaseminaarien järjestäminen yhteistyössä Lääninhallitusten kanssa, ekskursiot ja yhteisten hankkeiden suunnittelu.
Sininauhaliitto
Sininauhaliitto on mukana PäLäKe-verkostossa ja kumppanina Ensi- ja turvakotien liiton Lapsikeskeisen päihdetyön kehittämisprojektissa. Siirry Sininauhaliiton sivuille
Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto
Kasper ry on Lasinen lapsuus - Sirpaleinen mieli -hankkeen ohjausryhmässä. Kasper on myös mukana verkkotukemisen kehittämisyhteistyössä. Siirry Kasperin sivuille
Mielenterveyden keskusliitto
MTKL:ssa toimii hankkeessamme Lasinen lapsuus -Sirpaleinen mieli kuntoutusuunnittelija, joka vastaa vertaisryhmätoimintojen kehittämisestä. Siirry liiton sivuille
Suomen Mielenterveysseura
Mielenterveysseurassa toimii hankkeessamme Lasinen lapsuus -Sirpaleinen mieli puoliaikainen koulutussuunnittelija, joka vastaa vertaisryhmätoimintojen kehittämisestä. Siirry seuran sivuille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
THL on mukana Alkon hallinnoimassa Lasten seurassa -ohjelmassa. Lasinen lapsuus on monissa yhteyksissä hakenut asiantuntijakumppaanuutta erityisesti Alkoholi- ja huumetutkimusyksiköstä. Siirry THL:n sivuille
Tukinet
Tukinet tuottaa julkaisualustan Lasisen lapsuuden, Kritsin ja Kasperin yhtiestyölle verkkotukemisen kehittämisessä. Siirry Tukinettiin