Tarinat ovat lasinen lapsuus -kirjoituskilpailun tuotoksia. Kirjoituskilpailun satoa on koottu A-klinikkasäätiön julkaisemaan "Pikkuaikuisia"-kirjaan, jonka on toimittanut Kirsi Utoslahti ja Teuvo Peltoniemi.
»Tilaa kirja A-klinikkasäätiön julkaisuista
Aurinkopaikka
Kiti ei halua kenenkään saavan tietää, että äiti ja isä menevät baariin töiden jälkeen. Koulussa Kiti ei kehtaa kertoa meluavista juoppoporukoista, kun hänen perheestään kysytään. Isän kuoleman jälkeen hän tutustuu juuriinsa – valokuvien kautta. Pelonsekaisen rohkeuden ajamana hän päättää tehdä omasta elämästään erilaisen. Kiti haluaa nähdä aurinkoa ja rakkautta. Tanssisalissa, tuomariston edessä, hän ottaa vakaita askelia omaan elämään.
» Lue koko tarina
Köpin kierre
Lempeä ja huumorintajuinen isä hankki lisätuloja lestinheittäjänä. Kodista muodostui siten kulkumiesten juttutupa, ja viinattoman elämän-tyylin mallit jäivät Köpi-pojalta vähiin. Sittemmin tatuoitu ja arpinen, entinen linnajätkä onkii 5-vuotiaan poikansa kissalle kaloja. Kahdentoista vankilakäynnin jälkeen kierteen katkaisu ei ollut helppoa, mutta mahdollista.
» Lue koko tarina
Tilipäivä
Isä oli voimakas mies ja haisi rasselitukoilta ja piipputupakilta. Hän rakasti minua ja joi paljon viinaa. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voi vielä vaikuttaa.
» Lue koko tarina