Kiti ei halua kenenkään saavan tietää, että äiti ja isä menevät baariin töiden jälkeen. Koulussa Kiti ei kehtaa kertoa meluavista juoppoporukoista, kun hänen perheestään kysytään. Isän kuoleman jälkeen hän tutustuu juuriinsa – valokuvien kautta. Pelonsekaisen rohkeuden ajamana hän päättää tehdä omasta elämästään erilaisen. Kiti haluaa nähdä aurinkoa ja rakkautta. Tanssisalissa, tuomariston edessä, hän ottaa vakaita askelia omaan elämään.

Kiti menee aurinkopaikkaansa ja istuu hiekkaan. Takana on perunapelto ja omenapuita. Perunanvarsissa kasvaa valkoisia kukkia. Kitin mielestä ne ovat kauniita ja tuoksuvat hyvälle. Hän antaa auringon lämmön koskettaa joka paikkaan, hyväillä lämmöllään. Hän on kuin kissa, joka silmät sirrillään kellittelee auringon säteen kiilassa. Se on mukavinta näin aamuisin, kun iho muuten nousee kananlihalle, mutta aurinkopaikassa on lämmintä. On vain valo, lämpö ja omat taivaan sinisyyteen katoavat ajatukset.

Äitienpäivänä Kiti ja sisko poimivat pihalta sinisiä ja valkoisia vuokkoja. He vievät suuren nipun mammalle ja äidille yläkertaan. He heräävät aikaisin, että ehtisivät yllättää mammankin. Metsä on aamulla kasteisen sumun peitossa, ja jalkoja paleltaa. Vuokot ovat vielä supussa, mutta Kiti ja sisko kiskovat niitä määrätietoisesti laittaakseen ne sitten maljakkoon heräämään. Heillä on yllään punasiniraidalliset yöpaidat ja jaloissa punaiset kumisaappaat. Mamma näyttää ilahtuvan kukista ainakin vähän. Hän hymyilee ja etsii pienen kupin vuokoille.

Kiti ja sisko käärivät vanhoja tavaroitaan paperiin viedäkseen lahjat ylös äidille. Äiti saa vanhan avaimenperän ja posliinilampaan. Hän ei halua herätä vielä. Huoneessa on pimeätä ja tunkkaista, ja äidin kuorsaus kuuluu terävänä. Kiti pitää nenästään kiinni, kun he astuvat sisään. Kaljapulloja ja tuhkakuppeja on kaikkialla. Vaatteet lojuvat hujan hajan lattialla ja tuoleilla. Äiti avaa silmänsä sulkeakseen ne jälleen. Hän päästää kurkustaan omituisen äänen, aivan kuin sanoisi haluavansa nukkua vielä.

Äidin vieressä nukkuu joku mies. Hän ei avaa silmiään, mutta Kiti tietää, että mies on hereillä. He jättävät lahjat ja kukat lattialle sängyn viereen. Äiti saa ne sitten kun herää. Kiti toivoo, että äitikin ilahtuisi lahjoista edes hiukan. Hän toivoo äidin tulevan alas kiittämään heitä, että he voisivat olla ylpeitä siitä kun jaksoivat nousta niin aikaisin. Kiti on kuullut Leenalta miten äitienpäivä järjestetään. Hän haluaa järjestää samanlaisen. Hän haluaa, että heilläkin tehdään joskus niin kuin muissa perheissä.

Päiväkodin piha näyttää synkältä ja autiolta. Puut ovat mustia ja paljaita, ja hiekka on kylmää. Kiti istuu päiväkodin keittiön baarijakkaralla odottaen, että joku tulisi hakemaan. Hän nojaa poskeaan kättään vasten katsellessaan ulos ikkunasta. Kiti inhoaa päiväkotia, mutta vielä enemmän hän inhoaa sitä, ettei häntä haeta ajoissa. Häntä hävettää ja pelottaa yhtä aikaa. Mitä jos kukaan ei tulekaan hakemaan häntä? Mihin hän sitten menee? Äiti tai isä tulee yleensä töiden jälkeen pyörällä hakemaan, mutta monta kertaa he eivät tule ollenkaan. Silloin opettaja joutuu odottamaan Kitin kanssa, ja joskus hänen on vietävä Kiti kotiin.

Onneksi opettaja on mukava ja ymmärtää Kitiä. Hän tietää että Kiti asuu mamman luona, ja että äiti ja isä menevät baariin töiden jälkeen. Joskus he tulevat humalassa hakemaan Kitiä. Silloin Kitiä hävettää hirveästi. Hän ei halua, että muut saavat tietää. Hän on hiljainen ja istuu päiväkodin portin vieressä serkkunsa kanssa. Hän ei osaa leikkiä, kun on niin monta lasta ympärillä. Valokuvassakin hän jännittää ja katsoo alas, kun muut hymyilevät ja ovat reippaan näköisiä.

Vieraita pihakeinussa

Äidiltä on rahat loppu, ja hän tulee kahden miehen kanssa lainaamaan mammalta rahaa. Papan muovinen kiljusaavi porisee keittiön nurkassa levittäen iljettävää hajua koko taloon. Äiti huomaa kiljun, ja yhdessä papan ja miesten kanssa he alkavat juoda sitä pihakeinussa. He laulavat ja puhuvat äänekkäästi. On kesä ja kaikki vaikuttavat iloisilta. Iltahämärässä pappa ottaa kiinni pihalla kipittäviä siilejä. Hän kouraisee siilin paljain käsin mukaansa tuoden sen keittiöön lasten nähtäväksi. Onneton siili vapisee nurkassa, eikä uskalla liikkua minnekään. Papalla tuntuu olevan hauskaa, mutta Kitillä ja siskolla ei ole.

Äiti ottaa jääkaapista ruokaa muovikassin täyteen. Hän ottaa makkaraa, juustoa, leipää ja piimää. Hän saa mammalta rahaa salassa, niin ettei pappa näe. Äiti sieppaa setelit mamman kädestä kadoten nopeasti ovesta ulos. Kiti näkee ikkunasta kuinka valkohameinen äiti ja kaksi miestä poistuvat pihapolkua pitkin hiukan horjuen.

Kiti ja sisko nukkuvat levitetyllä hetekalla. Mamma nukkuu lattialla tai sohvalla. Äiti on yläkerrassa miesystävän kanssa. Kolistelua ja huutoa on jatkunut jo monta tuntia. Kitistä tuntuu, että pian joku tulee lattian läpi alakertaan. Äidin vihlova ääni kiirii portaita pitkin eteiseen ja sieltä olohuoneeseen, missä mamma, sisko ja Kiti yrittävät nukkua. Kiti pitää käsiään korvien ympärillä, ettei kuulisi mitään. Välillä on hiirenhiljaista ja Kiti kuulee oman sydämensä, joka tuntuu tulevan korvista ulos. Kiti odottaa ja pidättää hengitystään. Hän kuuntelee jännittyneenä hiljaisuutta, pelkää seuraavaa huutoa ja kolahdusta. Pappa murahtaa välillä kamarissaan.

Yhtäkkiä kuuluu kova rysähdys, ja äiti alkaa ulvoa kuin tapettava eläin. Yläkerran ovi aukeaa rämähtäen. Joku tulee kolinalla alas eteiseen.

- Auttakaa, auttakaa, mut yritetään tappaa, kuuluu äidin määkivä ääni eteisestä.

- Mitä helvettii te tääl mekastatte. Antakaa ihmisten nukkuu, mamma huutaa otsasuoni pullistellen.

Äiti makaa kylmällä lattialla vaaleansininen yöpaita rikkirevittynä, naama ruhjeista turvonneena. Hänen huulestaan tulee verta. Hän nojaa käsiinsä kuin haavoittunut eläin hengittäen raskaasti. Pappa työntää vihaisen päänsä keittiön oven raosta eteiseen ja kiroilee. Yhdessä mamman kanssa he kantavat vetelän äidin keittiöön. Äiti nukahtaa keittiön lattialle. Pappa menee takaisin huoneeseensa jupisten itsekseen.

Kiti ja sisko kuuntelevat peittojen alla tarkasti yön ääniä. Pian he kuulevat mamman puhuvan yläkerrassa.

- Mitä tää tämmöne meininki on et tullaa toiste koteihi tappelemmaa ja juopottelemmaa, mamma sanoo vihaisesti.

Humalainen miesääni mumisee jotakin. Mamma uskaltaa aina mennä ja sanoa, sillä häntä kaikki kunnioittavat. Pappa pelkää saavansa nuorilta miehiltä selkään, ja siksi hän pysyy nykyään riitojen ulkopuolella. Ennen oli toisin, mutta silloin hän saikin joskus tuolista päähänsä. Seuraavana päivänä Kitin pitää mennä kouluun kahdeksaksi. Kiti ajattelee koulua ja yrittää nukkua. Häntä jännittää jo valmiiksi hiihtokilpailut, joihin kaikkien on pakko osallistua.

Serkun luona Kiti herää kummalliseen tunteeseen. Sänky on likomärkä, ja tuoreen pissan haju tunkeutuu nenään. Kiti nousee alkaen repiä likaista lakanaa pois sängystä. Kiti toivoo, ettei serkku herää. Kotona mamma laittaa aina muovin lakanan alle niin ettei patja kastu, mutta täällä ei ole muovia. Kiti ei halua, että kukaan saa tietää hänen pissanneen alleen. Mamma sanoo, että Kiti on jo liian iso tyttö yökastelijaksi.

- Niihä se siu äitiiskii kastel jot, sanoo mamma.

Kiti vie lakanan kylpyhuoneeseen toivoen, ettei kukaan huomaa mitään. Hän paneutuu takaisin makuulle patjalle, joka tuntuu märältä ja inhottavalta. Kiti muistaa miten hän laski alleen myös Leenan mökillä viime kesänä. Se oli noloa, mutta Leenan äiti ei sanonut mitään. Kiti makaa hiljaa yön pimeydessä, muttei saa unta. Hän miettii seuraavaa päivää, ja sitä mitä serkun äiti sanoo, jos huomaa patjan olevan pissassa. Mitä jos hän suuttuu Kitille? Serkku on kaksi vuotta nuorempi, muttei silti kastele alleen.

Isä tulee käymään uuden vaimon ja jonkun toisen naisen kanssa. Heillä on paljon viinaa mukana, ja he istuvat pihakeinuun juomaan. Kiti ja siskot ujostelevat isää, koska eivät ole nähneet häntä pitkään aikaan. Isä tuntuu mukavalta, muttei ehdi olla kauan heidän kanssaan. Äitikin tulee ja alkaa juoda muiden kanssa. Mamma ja pappa kurkistelevat välillä olohuoneen ikkunasta pihalle. Pappakin on juonut, muttei niin paljon että liittyisi muiden seuraan. Äiti huomaa mamman kurkistelut ja irvistelee ikkunaan päin.

- Mitä te siäl kyttäätte. Ain täytty olla vakoilemas, saatana. Ei saa edes omas kodissas olla rauhas, hän huutaa sammaltaen.

Mamma keinuu puolelta toiselle kuljeksien sisällä huoneesta toiseen. Hän haluaisi viedä laskiämpärin ulos, muttei uskalla juoppoporukan takia. Hän pelkää äidin taas syyttävän vakoilusta.

- Saatana tätä meininkii ko ain täytyy pelätä. Ellei se oo pappa, ni se on äitiis ko kiusaap minnuu, sanoo mamma kummallinen ilme naamallaan.

Kiti ja sisko juoksentelevat ulos ja sisään kukalliset minihameet heilahdellen. Kesällä ulkona voi olla iltamyöhään vähissä vaatteissa. Kiti ja sisko haluavat olla lähellä isää. He juoksentelevat keimaillen pihakeinun ohi, nauravat ja keinuvat omassa pihakeinussaan. Aikuiset eivät näytä huomaavan heitä, koska heillä on jokin tärkeä keskustelu meneillään.

Isän uusi vaimo on melkein samannäköinen kuin äiti.

- Tappelu siit tulloo, sanoo mamma. Eihä se nyt sovi tulla uue vaimo kans tänne ryyppäämää.

Aamulla Kitille ja siskolle sanotaan, että telttaan ei sitten mennä, koska juoppoporukka nukkuu siellä. Kolme naista ja isä ovat ahtautuneet pieneen telttaan takapihalle. Mamma ihmettelee, että mitä naapuritkin sanovat, kun näkevät sellaisen porukan hänen pihallaan.

Kiti on unohtunut aurinkoon. Hän paahtuu punaomenaisen puun vieressä kerälle käpertyneenä. Sitten mamma tulee ja kantaa hänet sisään. Auringonpistos, Kiti kuulee mamman sanovan. Hän makaa monta päivää puoliksi tiedottomana olohuoneessa. Voiko auringosta sairastua, Kiti ihmettelee. Hän muistaa vain ihanan lämmön, joka on muuttunut sietämättömäksi kuumeeksi.

Mamma on hyvä hoitaja. Hän tuo kylmiä kääreitä, ja käy ostamassa kaupasta mitä Kiti haluaa. Hän saa hedelmäkarkkeja, mustikkakeittoa, lettuja ja mustaviinimarjamehua.

Marikan perheessä lasketaan pakastimen ja jääkaapin ruoat niin, että jos joku on ottanut vähänkin jäätelöä tai pullia, joutuu kotiarestiin. Jos Kiti pyytää mammaa keittämään riisipuroa, hän keittää heti. Tai jos sisko haluaa lettuja ja mansikkahilloa, katoaa mamma heti keittiöön. Joskus mamma yrittää väkisin tyrkyttää ruokia, joita Kiti ei halua.

- Jos mää teen mustikkasoppaa ja kesäkeittoo.

Ellei mikään kelpaa, mamma suuttuu ja alkaa paiskella kattiloita pitkin puuhellaa.

Pikkusisko

Äiti lähtee Tanskaan saamaan lapsen. Hänestä ei vielä huomaa, että hän on raskaana. Silti hän lähtee ja ottaa siskon mukaan. Siellä on iso maalaistalo, jonka asukkaat haluavat adoptoida lapsen. Lähdöstä ei puhuta paljon, aivan kuin siinä olisi jotain kiellettyä. Lapsi ei ole isän, vaan jonkun merimiehen.

Pappakin lähtee Paimion parantolaan keuhkotaudin takia. Hän joutuu olemaan siellä monta kuukautta, kuten äiti Tanskassa. Mamma on surullinen, vaikka aina haukkuukin pappaa. Ehkä mamma sittenkin pitää papasta.

Mamma on pyöreä ja pieni, kuten mammojen kuuluukin olla, mutta nuorena hänkin oli hoikka ja vaaleatukkainen kuten äiti. Mamman iho näyttää ja tuntuu pehmeältä kuin lapsella. Hänellä on aina yllään ruskea tai sininen hame ja esiliina, tai joku kuviollinen leninki. Kiti ei ole koskaan nähnyt mamman ostavan itselleen vaatteita. Välillä mamma kiroilee ja paiskoo kahvikuppeja, välillä hän tanssahtelee kuin mikäkin tyttönen. Ilman mammaa talossa olisi kaikki sekaisin.

Äidinkielen tunnilla kaikki tekevät tehtäviään hiljaisuuden vallitessa. Yhtäkkiä taululla olevat kirjaimet muuttuvat valkoiseksi sekasotkuksi, eikä Kiti näe mitään. Hän luulee tulevansa sokeaksi. Hänen kätensä alkavat vapista, ja häntä itkettää. Välitunnilla Kiti kertoo opettajalle, ettei nähnyt taululla mitään. Opettaja ymmärtää, ja silloin kyyneleet alkavat virrata Kitin poskille. Muut lapset ihmettelevät häntä. Opettaja lohduttaa, ja Kiti itkee enemmän.

Seuraavana päivänä terveydenhoitaja kysyy Kitiltä, onko kotona kaikki hyvin. Hän kysyy äidistä ja isästä. Kiti kertoo vain äidin miesystävästä, ja että isä asuu toisessa kaupungissa. Hän ei kerro mitään viinasta, poliiseista eikä tappeluista. Kiti luulee olevansa raskaana. Hän näyttää turvonnutta mahaansa, ja terveydenhoitaja sanoo sen olevan ihan normaali. Terveydenhoitaja yrittää vielä kysyä Kitin perheestä, mutta hän ei kerro, koska ei kehtaa.

He asuvat nyt kerrostalossa. Hän ei saa öisin unta. Äiti on raskaana, ja keikkuu yöt humalassa ison mahansa kanssa pelkät pikkuhousut yllään. Äiti ja miesystävä halailevat puolialastomina, ja sitten he tappelevat. Se on Kitin mielestä iljettävää. Ulko-ovessa on iso reikä miesystävän potkusta. Keittiön tuolista on jalka katkennut, ja sohva on täynnä tupakan polttamia mustia reikiä. Tunkkainen haju tulee vastaan jo eteisessä. Yläkerran naapurit kutsuvat poliisin aina kun tappelun äänet yltyvät. Äiti huutaa ja hänen nenästään vuotaa verta. Astioiden helinä, kiroilu ja huonekalujen kolina kantautuvat kauas pihalle, missä lapset vielä keinuvat ja leikkivät hiekkalaatikolla. Kiti ja sisko ovat piilossa eteisen kaapissa. He pelkäävät niin etteivät edes itke.

Kiti voittaa kirjoituskilpailun. Kaksi jännityskertomusta julkaistaan lehdessä. Yleensä Kiti on ujo ja hiljainen, mutta kirjoituskilpailusta hän on ylpeä. Hän hakee palkinnon ja hymyilee opettajalle. Melkein kaikki opettajat pitävät Kitistä. Hän on aina ystävällinen kaikille, paitsi kotona. Siellä hän huutaa mammalle ja äidille, ja tappelee siskon kanssa.

Kiti saa koulussa halaustehtävän. Hänen pitää halata vanhempia, ja sanoa ”minä rakastan sinua”. Kiti on mamman luona. Hän kiertelee koko illan nojatuolien ympärillä, eikä saa sitä tehdyksi. Heillä ei koskaan halata, eikä kukaan ole koskaan sanonut rakastavansa. Ei Kiti osaa. Lopulta hän syöksyy takaapäin mamman kaulaan sanoen nopeasti asiansa. Kitiä jännittää hirveästi, ja mamma on ihmeissään. Hän menee yläkertaan ja panee oven lukkoon. Sydän hakkaa, mutta tuntuu hyvältä.

Kotona on nyt vauva; sen nimeksi tulee Riina. Se on suloinen ja kiltti, mutta sillä on keuhkoputkentulehdus, koska äiti on pitänyt sitä vaunuissa baarin ulkopuolella. Mamma pelkää joutuvansa hoitamaan vielä Riinaakin.

- Mokomaki hutsu, hän sanoo ja pyörittää peukaloita toistensa ympäri.

- Ja tällane risti miul on annettu kannettavaks, hän sanoo. Koht mää menen ja vedän itsein hirtee. Mitäs sitt sanotte?

Kiti ja sisko pelkäävät, että mamma on tosissaan. Kuka heitä sitten hoitaa? Mihin he sitten karkaavat, kun äiti ja miesystävä tappelevat?

Riinalla on punavalkoraidallinen potkupuku ja valkoinen myssy. Äiti on mennyt baariin, ja jättänyt vauvan kotiin. Kiti pyörittää sitä ympäri ja ympäri, ja se nauraa innoissaan. Sitten se alkaa itkeä. Sillä on nälkä ja kakat housuissa. Kiti ei osaa tehdä mitään. Hän on vasta neljännellä luokalla. Onneksi Kitin ystävä tulee ja vaihtaa vaipat. Hänkin on neljännellä luokalla, mutta paljon reippaampi kuin Kiti. Marika asuu mamman naapurissa ja kaikki pojat tykkäävät hänestä. Kukaan ei tykkää Kitistä. Häntä jännittää vieraiden ihmisten kanssa.

Kiti on mamman luona. Pappa on humalassa ja huutaa siskoa saunaan. Hän menee hakemaan siskoa puistosta, ettei pappa mene. Kaikki pelkäävät pappaa ja Kitiä hävettää. Pappa on melkein kaksi metriä pitkä, ja hänen isot kätensä puristuvat nyrkkiin, kun hän on vihainen. Hän on melkein aina vihainen, paitsi silloin kun ei ole juonut. Silloin hän ei puhu mitään, istuu vain keinutuolissaan lukien ja polttaen tupakkaa. Kiti lyö papan selkää nyrkillä kun hän huutaa mammalle, ja juoksee nopeasti yläkertaan. Hän pelkää, että pappa tulee oven lasin läpi antamaan selkään. Ei pappa silti koskaan lyö lapsia, eikä mammaakaan, huutaa vain, ja on pelottava.

Mamma ei uskalla kolistella keittiössä. Hänen täytyy tiskata hiljaa, mutta jos astiat kilisevät, pappa murahtaa. Kiti ihmettelee miksi mamma ei eroa.

- Et ko kerra o papi ees naimisii menty, ni ei sovi erota, ja sitäpaitsi olha Artturi nuoren komia mies.

Kiti muistaa kun oli pienenä papan kanssa metsäretkillä. Pappa tiesi kaiken linnuista ja kasveista, ja osasi kaikki polut. Pappa löysi parhaat metsämansikkapaikat, ja opetti miten juodaan muurahaisen pissaa kuoritulla puunoksalla. Se oli mukavaa.

Yhtenä päivänä tulee kaksi naista sosiaalivirastosta; heidän täytyy ottaa lapset äidiltä pois. He käskevät Kitin ja siskon pukea heti. Äiti alkaa itkeä. Kiti ja sisko syöksyvät äidin kaulaan ja itkevät myös. Se on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun he halaavat sillä tavalla.

Harmaatakkiset tädit seisovat tiukannäköisinä ovensuussa. Riina otetaan mukaan ja sitten mennään autolla mamman luo. Kiti ja sisko ovat koko matkan hiljaa. He eivät pidä sosiaalitädeistä. Tädit kysyvät, haluavatko he mennä lastenkotiin vai jäädä mamman luo.

- Lastenkotii me ei ainakaa mennä! Me ei lähdetä täält mihinkää, he sanovat.

Sosiaalitädit katsovat toisiaan. He kysyvät mammalta jaksaako hän hoitaa meitä. Mamma lupaa jaksaa, mutta Riinaa hän ei enää jaksa hoitaa. Hän on jo kuusikymmentäneljävuotias. Tädit lähtevät ja Riina jää kunnes hänelle löydetään uusi koti. Myöhemmin Riina viedään lastenkotiin Helsinkiin.

Juuret valokuvissa

He istuvat keittiössä, Kiti, mamma, äidin sisko ja serkku. Aikuiset juovat kahvia. Viiru-kissa pyörii jaloissa. Sillä on nälkä. Mamma ja äidin sisko nauravat. Mamma osaa kertoa hauskoja tarinoita, kun sattuu sille päälle. Kitikin nauraa ja kuuntelee tarkkaavaisena, kun mamma kertoo sairaala-apulaisen työstään. Hän muistaa vieläkin kaikki potilaat ja työtoverit. Kaikki pitivät mammasta, koska hän oli niin ahkera ja tunnollinen.

Mamma aina ajattelee, että mitä muut hänestä ajattelevat.

- Ai, mitä se naapurin Tyynekii meinaa ko sanoin simmottii, luulee viel hulluks.

Kitikin miettii, mitä muut ajattelevat.

Yhtäkkiä keittiön ovi avautuu, ja sisään astuu isän sisko ja toinen pappa. Pirjo katsoo Kitiä.

- Kiti, sun isäs on kuollu. Hän on hirttäny ittes.

Mamma jatkaa nauruaan.

- Ai Pirjoks se sielt tulloo.

Kiti sihahtaa mammalle, ja sanoo ettei saa nauraa. Kaikki menevät vakaviksi. Kiti ei tiedä mitä tekisi. Hän ei oikein ymmärrä koko asiaa. Ei itketä yhtään. Hän ei ole nähnyt isää pitkään aikaan. Isä on ollut uusissa naimisissa toisessa kaupungissa. Hänkin oli vihainen humalassa ja löi äitiä. Aina sai pelätä mitä seuraavaksi tulee. Pirjo sanoo, että lapset löysivät isän aamulla pyykkitelineestä roikkumasta. Hän puhuu rauhallisesti ja ystävällisesti. Sairaanhoitajana hän osaa sanoa oikein tällaiset asiat. Kiti pitää Pirjosta.

Hautajaisissa Kitiä itkettää hirveästi. Hän yrittää pidätellä, mutta ei voi, kun pappi puhuu ja urut soivat, ja hän näkee enkelien kuvat seinillä. Sisko ei itke. Äiti ei ole hautajaisissa, mutta isän uusi vaimo on, ja Saara, joka on Kitin sisarpuoli. Saara on vielä pieni, eikä ymmärrä oikein mitään. Hän näyttää ihan isältä. Hänellä on tumma tukka ja samanlaiset ruskeat silmät kuin isällä. Isä oli kaunis mies.

Kiti kuvittelee isän roikkumassa pyykkitelineestä, ja vieraita lapsia löytämässä hänet. Kurkkua kuristaa. Hän miettii, mitä ne lapset ovat ajatelleet. Isällä on varmaan nyt hyvä olla. Kitistä tuntuu, että isä on jossain lähellä. Isä oli aina Kitille mukava. Hän piti isästä, vaikkei tuntenutkaan häntä. Hänellä ei ole koskaan ollut isää eikä äitiä, niin kuin muilla. Kiti pelkää, että joku kysyy hänen isästään. Hän ei kehtaa kertoa, miten isä kuoli. Häntä hävettää ihan kauheasti. Hän ei uskalla mennä kesäleirille. Vieraat lapset ja paikka pelottavat.

Kiti on päässyt Rauhalan mummolaan hakemaan isän tavaroita. Hän istuu suuren maalaistalon portailla katsellen muurahaisia. Rauhalan pappa sanoo, että Kiti saa ottaa mitä haluaa. Hän ottaa kamelinnahkaisia kansioita ja tuhkakupin. Pappa käskee ottamaan isän sotilasmerkit, jotka ovat kiinni kravatissa. Kitin mielestä on mukavaa olla Rauhalassa. YK-valokuvissa isä on ruskea ja komea. Melkein kaikissa kuvissa on tupakkaa ja viinapulloja. Kuvissa on vaaleanruskeaa hiekkaa ja loputtomiin sinistä taivasta.

Kiti ottaa kuvia monta kansiollista, ja näyttää niitä parhaille ystävilleen.

- Täs on mun isä, hän sanoo ylpeänä.

Kiti ei muista isästä juuri mitään pahaa, mutta mamma ja äiti muistavat. Isä oli kuulemma väkivaltainen, ja yllytti äitiä juomaan. Kiti ei usko heitä. Isällä oli monta tyttöystävää ennen äitiä. He ovat kaikki kuvissa kauniita ja vaaleita, kuten äitikin. Äiti on hääkuvassa neljännellä kuulla raskaana, mutta sitä ei huomaa. Hän on hoikka ja kaunis, kuin enkeli. Isä ei olisi halunnut naimisiin, sanoo mamma, mutta Kitin takia oli pakko.

Laituri on ensimmäinen aurinkopaikka aamuisin. Kiti on Leenan mökillä, ja heiluttelee jalkojaan vedessä. Tämä on paratiisi, maailman ihanin paikka. He syövät Leenan äidin tekemiä herkkuja, lihapullia ja perunamuusia, ja hyppivät hiekkakuopissa. Leenan perhe on kuin toinen koti Kitille. Täällä kukaan ei huuda, kiroile, eikä juopottele ja Leenan äiti on aina ystävällinen. Hän ymmärtää Kitiä. Kaikki luulevat Kitiä ja Leenaa sisaruksiksi.

Kiti ei ole paljon siskon kanssa. Sisko ei leiki barbeilla, eikä halua tehdä näytelmiä. Hän on paljon ulkona, ja leikkii poikien kanssa. Kiti pitää mielikuvitusleikeistä. Sisko pyytää häntä kirjoittamaan hevostarinoita. Kiti kirjoittaa niin monta kuin sisko haluaa. Kun hän tulee isoksi, hän kirjoittaa millaista helvettiä elämä on ollut. Hän vannoo, että tulee kirjoittamaan ainakin yhden kirjan elämässään. Mamma ja äiti nauravat Kitin haaveille.

- Meiän Kitist tulee kirjailija, he sanovat kylässä käyville ihmisille, ja Kitiä nolottaa.

Kiti haluaa tulla joksikin. Hän ei halua jäädä mätänemään tähän perheeseen, eikä tähän kaupunkiin.

Kiti ei ole enää yhtä ujo kuin viime vuonna. Hän on alkanut käydä koulun tanhukerhossa.

Pappa tahrii kaikki ovenkahvat kalanhajuisilla käsillään. Koko talo löyhkää kalalle. Mamma sanoo, että ennen pappa tuli töistä kotiin keskellä yötä, ja paiskasi tuoreen kalan hänen sänkyynsä.

- Perkaa, perkele. Mamma perkasi.

Yhtenä jouluna kauan sitten pappa paiskasi kuusen ja kinkun hankeen, ja äiti häpesi pappaa. Ja kun pappa yllätti jonkun sisaruksista piirtelemästä läksyjen teon sijaan, hän antoi kunnon tällin päähän.

Naapuri valittaa pullonkorkeista. Pappa paiskoo kaljapullon korkkeja pitkin naapurin nurmikkoa. Kerran keskellä pihapolkua seisoo korkea kaljapullonkorkeista kasattu keko. Pappa heittää korkit takaisin naapurin puolelle, ja väittää etteivät ne ole hänen. Kitiä ja siskoa hävettää.

Pappa puhuu itsekseen, ja soittaa haitaria pihakeinussa. Hän riitelee kaikkien naapureiden kanssa, ja uhkaa ampua Rantalaisten koiran. Joskus koko vessa haisee kuselle, kun pappa on kussut pitkin seiniä. Piha on täynnä romua. Pappa raahaa kotiin ruostuneita rautatien pätkiä, vanhoja polkupyöriä ja pellin palasia. Mamma yrittää siivota, mutta pappa raivostuu, jos hänen tavaroihinsa kosketaan.

Joskus, kun pappa ei ole kotona, mamma menee vessaan, ja huutaa ja kiroaa siellä niin kovaa kuin jaksaa. Hän sanoo että tulee hulluksi tässä talossa. Hän palvelee Kitiä, siskoa, äitiä ja pappaa. Hän antaa rahaa kaikille, ja laittaa joka päivä hyvää ruokaa. Joskus on laitettava kahta ruokaa, koska kaikki eivät tykkää samasta ruoasta. Mamma suuttuu, jos ei syö.

- Mitä helvettii mää tätä ruokaa laitan, ko kukkaa ei sitä syö.

Kuitenkin on joka päivä pöydässä kiisselit, kastikkeet ja kalat.

Mamma on kärsimätön.

- Mää pois siit, et sie mittää ossaa, hän sanoo, ja tekee itse kaiken.

Kiti kuulee Marikan äänen vierellään.

- Sun äitis on huora ja alkoholisti. Onks kivaa olla huoran penikka?

Kiti tietää, että kaikki luokassa kuulevat Marikan sanat. Kitin kädet puristuvat nyrkkiin vihasta, ja hänen kasvonsa punertavat häpeästä, mutta hän seisoo hiljaa paikallaan. Hän ajattelee, että kestää tämän, eikä ikinä anna anteeksi Marikalle. Hän ei koskaan halua olla kenellekään yhtä ilkeä kuin Marika on hänelle. Miksi jotkut ihmiset haluavat tahallaan loukata? Kiti on pettynyt Marikaan. Hän luuli, että Marika on hänen ystävänsä.

Melkein kaikki pitävät bileitä. Kiti kutsutaan vain joihinkin. Hän ei ole suosittu, koska on niin ujo. Hän ei ole edes kaunis, vaikka hänellä on muodikkaat vaatteet. Kiti ei voi pitää bileitä, eikä hän uskaltaisikaan. Hän ujostelee poikia, vaikka on aina ihastunut joihinkin. Monet seurustelevat ja käyvät viikonloppuisin kaupungilla. Kiti ei käy, koska ei halua juoda. Hän pelkää, että hänestä tulee alkoholisti. Humalaiset ihmiset inhottavat häntä. Kiti käy mieluummin lenkillä, istuu kotona lukemassa ja katsoo mamman kanssa televisiota.

Hän on alkanut jumpata kotona Jane Fondan kasetin mukaan, ja käy ilmaisessa jazztanssissa. Kiti pääsee heti esiintymään. Monet ovat kateellisia. Vaikka Kitiä jännittää, hän haluaa silti esiintyä. Tanssi on parasta mitä hän tietää. Kitin elämään ei enää mahdu paljon muuta.

- Mitä sää ittees oikee hakkaat, mamma sanoo.

Pappa huutaa ja hakkaa kattoa, kun yläkerrasta kuuluu hyppimisen aikaansaamaa kolistelua. Kiti ei välitä mistään muusta kuin tanssista ja itsestään. Hän haluaa olla yhtä hoikka kuin Jane Fonda. Ensimmäisen kerran elämässään hän osaa jotakin.

Rauhalan pappa kysyy, onko Kiti käynyt isän haudalla. Ei ole. Ei heillä kukaan käy kenenkään haudalla. Kiti kokee syyllisyyttä siitä, ettei ole käynyt.

Portti tulevaisuuteen

Kiti tekee asiat juuri niin kuin haluaa. Hän ajattelee paljon, ja kirjoittaa päiväkirjaa. Koulu menee koko ajan paremmin. Kitin ei tarvitse edes lukea kovin paljon. Mamma ja pappa saavat kuulla kunniansa joka päivä. Kiti sanoo suoraan niin kuin asiat ovat.

- Mitä sää siin valitat? Itte sää olet ittes tohon tilanteesee laittanu, hän sanoo mammalle, joka surkuttelee elämäänsä.

Kiti päättää, ettei hänestä koskaan tule sellaista orjaa. Kitiä inhottaa mamman alistuminen papan julmalle tyrannialle ja äidin hyväksikäytölle.

- Älä anna rahaa saatana, hän huutaa.

Mamma pinnistelee itkunsa kanssa, ja saa vaivoin sanotuksi:

- Sit se tulloo ja käy käsiks niie jätkie kans. Oha se sentää miu oma lapsein, hän sanoo alistuneesti.

Kitiä haukutaan itsekkääksi, sanotaan että hänellä on kylmä katse. Kiti on päättänyt tehdä elämästään erilaisen kuin äidillä tai mammalla, tai kenellä tahansa tästä perheestä. Hän ei välitä syytöksistä. Pääasia on että menestyy. Kiti pyytää rahaa tanssitunteihin ja vaatteisiin, ja saa mitä haluaa. Hän haluaa nyt niin kiivaasti, ettei huomaa muita ollenkaan. Vain hän ja hänen kehityksensä on tärkeää. Kiti ajattelee, että jokainen tekee oman elämänsä.

Kaikki sanovat Kitiä liian laihaksi. Hän on 165 senttiä pitkä, ja painaa 39 kiloa. Ei siinä ole hänen mielestään mitään kummallista. Kiti jumppaa ensin kotona, ja sitten hän menee punttisalille. Sieltä hän kävelee vielä kaksi kilometriä balettiin ja jazztanssiin. Hän haluaa liikkua joka päivä. Jos ei ole tanssituntia, hän jumppaa tai menee lenkille. Muuten hänellä on huono omatunto. Koulun terveydenhoitaja kehottaa syömään suklaata, että Kiti hiukan lihoisi. Kaikki luulevat että hänellä on anoreksia, mutta kun ei ole. Tanssijan kuuluukin olla laiha ja notkea.

Kahdeksannella luokalla Kiti tekee koulun joulujuhliin soolotanssin. Hänellä on yllään tummanvioletti jumppapuku, ja vaaleanvioletit trikoot kun hän tanssii Michael Jacksonin Wanna be starting somethingia. Hän saa valtavat aplodit, ja on onnellinen. Kiti haluaa tanssijaksi kuten Famen nuoret tai Flashdancen Jennifer Beals. Hän käy katsomassa kaikki tanssielokuvat ja harjoittelee kovasti.

Kotikaan ei haittaa enää niin paljon. Osaahan hän sentään tanssia, ja se on jotakin. Kaikesta huolimatta hän pelkää, ettei hänestä tule mitään. Tällaisen perheen lapselle ei varmaan voi koskaan tapahtua mitään hyvää. Kiti rukoilee joka ilta nukkumaan mennessään.

- Pliis rakas Jumala, ole kiltti äläkä anna musta tulla alkoholistia, pliis. Kyyneleet valuvat hänen tyynylleen, ja hänen sormensa ovat tiukasti yhteen puristuneet.

Vaikka kaikki muu muuttuisikin vähän paremmaksi, niin huutaminen ei koskaan lopu. Kun on aina ennen huudettu, niin huudetaan vastaisuudessakin. Kiti ei kestä ylimääräistä meteliä. Hänen hermonsa ovat kotona kireällä, ja pappa suuttuu hänelle usein. Mamma haukkuu vuoroin pappaa ja äitiä.

- Mitä virkaa tämmöse ihmise elämäl ennää on, ko kaik minnuu haukkuup, mamma alkaa itkeä. Välillä hänen tuskansa kouraisee niin syvältä, että se vie melkein mukanaan. Kiti koettaa pelastautua pakenemalla kirjoituksiinsa ja tanssiin, joka pitää hänet suurimman osan ajasta poissa kotoa.

Ahdistus ja hermostunut ilmapiiri suorastaan imaisevat sisään, kun Kiti astuu kynnyksen yli keltaiseen puutaloon. Sen huomaa vielä paremmin, jos on ollut kauan poissa, kun etäisyys ja aika ovat ehtineet kullata muistot. Siskoon eivät huudot ja valitukset vaikuta. Hänessä ei ole sitä mekanismia, joka kuulee pienimmänkin riitasoinnun, aistii vähäisimmänkin ahdistuksen. Hänellä on helpompaa, ja siksi hänellä ei ole mitään kiirettä päästä pois kotoa. Jos Kiti ei pian pääse, kaikki se tuska ja surkeus asettuu häneen asumaan niin sitkeästi, ettei se lähde koskaan pois. Kiti haluaa nähdä iloa ja aurinkoa, rakkautta ja hymyileviä kasvoja. Hän haluaa paikan, missä ei tarvitse koko ajan pelätä menettävänsä hermojaan.

Isä oli kuulemma empaattinen ja ystävällinen, ehkä liiankin empaattinen. Vieraat ihmiset tietävät tämän puolen hänestä, mamma ja äiti tietävät toisen puolen. Kiti tuijottaa isänsä hymypoikapatsasta vanhan kirjahyllyn ylimmällä tasolla. Isä oli koulussa ahkera ja hyvä oppilas, ja hän oli suosittu. Ehkä hän oli liian hauras kestääkseen perheensä asettamat paineet. Kiti ihmettelee vieläkin isän innostusta armeijaan ja YK-joukkoihin. Eihän isä ollut ollenkaan sotilaan oloinen.

Kiti huomaa, että isästä tulee sitä tärkeämpi, mitä vanhemmaksi hän kasvaa. Kiti haluaa selvittää äidin ja isän mysteerin. Mammalle isä on aina se sama karamellipoika, joka viekoitteli hänen tyttärensä turmion tielle. Äiti oli hyvin vaitonainen isän suhteen. Hyvä on, isä oli väkivaltainen humalassa. Eihän kukaan halua väkivaltaista ja juoppoa miestä itselleen, joten onhan hänessä täytynyt olla jotain hyvääkin.

Äiti ja isä jäivät kiinni kauniin tytön ja pojan rooleihinsa, eivätkä koskaan oppineet elämään arjen rutiineissa. Elämän piti olla yhtä juhlaa aamusta iltaan, viikosta toiseen. Kitillä ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, että äiti tai isä olisi joskus hoitanut häntä.

Valokuvassa äidillä on yllään Marimekon minihame päivää ennen Kitin syntymää. Äidistä ei huomaa ollenkaan että hän on raskaana. Hänellä on muodikas, lyhyeksi leikattu tukka, ja hän on ristinyt jalkansa sirosti viistoon. Hän hymyilee kameralle veikeästi. Pöydällä on tupakka-askeja ja tuhkakuppi täynnä tupakan tumppeja. Se on kaunein kuva, jonka Kiti on äidistä nähnyt. Äiti näyttää kuvassa onnelliselta ja seesteiseltä. Kiti on ylpeä äidistään. Kunpa hän voisi sukeltaa näihin vanhoihin kuviin, ja elää edes hetken sitä elämää, jota hänen vanhempansa nuoruudessaan elivät. Kuvissa kaikki näyttävät niin onnellisilta, aivan kuin he olisivat kokonaan toisesta maailmasta.

Nyt asiat ovat toisin. Isää ei ole enää olemassa, ja äidistä tuskin huomaa että hän on sama ihminen kuin kuvissa. Mutta Kiti ei halua nykyisyyttä. Hän haluaa menneisyyden, missä kaikki näyttää olevan hyvin. Hän haluaa kauniit ja terveet vanhemmat, joista voi kertoa myös toisille. Ja Kiti kertoo hyviä asioita äidistään ja isästään. Hän näyttää valokuvia antaen äidin ja isän elää menneisyydessä. Kuvissa äidin kirkas hymy ei koskaan sammu, eikä isän surumielinen katse koskaan katoa.

Sellaisina Kiti haluaa muistaa vanhempansa, että voisi elää nykyisyyttä paremmin, että voisi siirtyä eteenpäin omassa elämässään. Kiti on nyt samanikäinen kuin hänen vanhempansa ensimmäisissä uima-rantakuvissaan. Hän on juuri täyttänyt kahdeksantoista. Kiti pohtii menneisyyttään aivan kuin se olisi portti tulevaisuuteen. Vanhoihin kuviin ovat piirtyneet hänen juurensa, historia, joka kiinnittää hänet johonkin.

Äiti tulee mamman luo asumaan, kun miesystävä löi häntä valurautaisella paistinpannulla päähän, ja hän sai aivotärähdyksen. Kiti ei jaksaisi äitiä enää yhtään. Aina se sama vain jatkuu, vaikka vuodet vierivät ja kaikki vanhenevat. On surullista, että äidille on tapahtunut jotain ikävää, mutta se on myös rasittavaa. Kiti ei enää halua kuulla puukko-tappeluista, luunmurtumista ja tulipaloista. Hänellä on tarpeeksi tekemistä oman elämänsä kanssa. Ei hän voi huolehtia äidin tai papan, tai kenenkään muunkaan elämästä. Huolehtikoon itse itsestään. Mutta kuitenkaan Kiti ei voi olla huolehtimatta. Kauheat tapahtumat vyöryvät Kitin elämään joka suunnasta koko ajan, niin että se on jo arkea, normaalia elämää. Se ei enää hetkauta paljon, mutta kuitenkin se ahdistaa ja nakertaa sielua. Se ahdistaa niin että suututtaa.

Kiti haluaa päästä eroon kaikesta, näistä surkeista, itseään toistavista uutisista. Hän haluaa lähteä, että saisi etäisyyttä ja voisi aloittaa alusta jossain muualla. Kitiä ei enää hävetä. Nyt häntä vain ahdistaa epämääräisellä tavalla mamman kärsimys ja katkeruus, äidin pahoinpitelyt ja papan huuto. Mikään ei näytä muuttuvan, vaikka Kiti kuinka puhuisi ja yrittäisi selittää asioita. Ei hän pysty muuttamaan tätä maailmaa, eikä hän voi lopettaa juomista äidin puolesta.

Elämän koreografia

Pelonsekaisen rohkeuden ajamana Kiti tunkee itsensä esiintymään. Hän tekee ystävänsä kanssa modernin tanssiteoksen, jonka musiikkina on sydämenlyöntejä muistuttavia tykytyksiä. Kiti haluaa elämäänsä jännitystä ja seikkailua. Hän ei uskalla toivoa liikaa, mutta sisimmässään hän tietää, että kaikki on mahdollista, jos vain kovasti haluaa. Täytyy olla päättäväinen ja sisukas kuin härkä, mutta ensin täytyy tietää mitä todella haluaa.

Suuressa harjoitussalissa kevät tulvii lämpimänä ranskalaisista ikkunoista sisään. Kiti venyttelee valmistautuen seuraaviin tehtäviin muiden kokelaiden kanssa. Salia ympäröivillä tangoilla huojuu toinen toistaan notkeampia ja lahjakkaampia tanssijanalkuja. Kitin täytyy seuraavaksi esittää tuomaristolle oma koreografiansa, jonka hän sai valmiiksi edellisenä päivänä.

Hän kuulee ympäriltään juttuja siitä, miten jotkut ovat hakemassa kouluun jo neljättä kertaa. Kiti ajattelee että hän pitää vain hauskaa, ottaa ilon irti pääsykokeista, joissa tehtävät ovat toinen toistaan kummallisempia ja vaativampia. Eilen hän pomppi tuomariston edessä tasajalkaa kertoen ääni hypyistä väristen, miten hän liftasi Turkuun tanssitunneille koulun jälkeen. Tuomaristoa hymyilytti.

Kummallinen rohkeus ja näyttämisen halu on vallannut Kitin mielen. Ujon ja epävarman sisimmän alta pursuaa voimaa, joka on vielä hallitsematonta, mutta vaikuttavaa. Hänen on pakko pärjätä, pakko tulla toimeen omillaan. Äidin ja isän elämän kuviot häilyvät kaiken taustalla. Sellaista kohtaloa Kiti ei antaisi itselleen koskaan anteeksi.

Tuomaristo kutsuu Kitin saliin. Hän antaa kasetin ja asettuu lattialle alkuasentoon. Latinalaisamerikkalaiset rumpurytmit kiirivät tilaan, ja hän alkaa liikkua. Koreografia on moderni, ja Kiti on siihen tyytyväinen. Häntä jännittää juuri sopivasti, niin että esitys menee hyvin. Tuomaristo nyökkäilee hyväksyvästi, ja kysyy, onko Kiti tehnyt koreografian itse. Matkalla kotiin hän soittaa kouluun kuullakseen, että on päässyt pääsykokeiden seuraavaan osaan.

Toukokuu on tänä vuonna ihmeellisen lämmin, lähes kesäinen. Kiti kiipeää takaisin bussiin ihaillakseen ohi kiitäviä vihreitä maisemia. Laskevan auringon kultainen kajo lämmittää vielä hiukan. Kiti ajattelee, että tämä on hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Hän on puhjennut kukkaan yhdessä luonnon kanssa.

Omenapuut ovat täynnä vihreitä raakileita. Kiti lähtee Helsinkiin katsomaan asuntoa. Muutto tuntuu kaukaiselta. Hänenhän piti lähteä Pariisiin maailmaa valloittamaan, ja unissaan hän liitelee Lontoossa. Helsinki tuntuu kylmältä ja pelottavalta.

Eräänä aamuna Kiti pesee kasvonsa jääkylmällä vedellä. Sitten hän menee alakertaan, missä mamma puuhastelee keittiössä, ja pappa lukee viereisessä huoneessa.

- Mite sää jaksat semmosta ites rääkkäämist. Eiks siin jo kulu polvet ja kaik, sanoo mamma istuutuen kuluneelle tuolille lepäämään.

- Älä nyt taas alota sitä samaa, sanoo Kiti kaataen teevettä kuppiinsa.

Pannukahvin voimakas tuoksu leijuu ilmassa. On kuumaa ja rauhallista, kuin myrskyn edellä.

- Mitä sää sin Helsinki sit ole oike menos tekemä? pappa yskäisee tullen verkkaisesti kamarin ja keittiön väliseen oven rakoon.

- Hää mennöö tanssimaa Teatterikorkeakouluu, vastaa mamma ennen kuin Kiti ehtii avata suutaan.

- Voi jumalaut, täyttyks su ain olla äänes, sanoo pappa ja vetää vihaisena kamarin oven kiinni.

Pappa rojahtaa keinutuoliinsa ja napsauttaa radion päälle. Kiti tietää, että hän laittoi kumilankavirityksen oveen sulkiessaan sen. Seinässä on naula, josta menee kumilanka ovenkahvaan. Pappa laittaa huteran virityksen päälle, kun ei halua että kamarin läpi kuljetaan olohuoneeseen. Joskus Kiti riuhtaisee mielenosoituksellisesti oven auki virityksestä huolimatta, ja marssii ylpeänä papan sinisten mattojen yli. Pappa murahtelee ja hypähtää kädet nyrkissä keinutuolista ylös, mutta Kiti ei välitä siitä. Hän kulkee mistä haluaa.

Mamman kasvoilla näkyy vuosikausien kivettynyt huoli. Kirkkaansiniset silmät hehkuvat sääliä ja huolta. Vihaa ei Kiti ole niissä koskaan nähnyt, sen enempää kuin suurta rakkauttakaan. Yhtäkkiä mamman ilme muuttuu, ja hän alkaa hypähdellä ympäri keittiön lattiaa.

- Kylhä määkii sillo nuoren tyttön olin nii hyvä tanssimaa jot. Sellast se elämä o, sellasta nii, hän sanoo.

Sellaista se todellakin on vuodesta toiseen, ajattelee Kiti. Mikään ei muutu.

Kiti menee aurinkopaikkaansa, ja istuu hiekkaan. Aurinko paistaa kuumana ja terävänä. Perunanvarsista leviää pistävän huumaava tuoksu kaikkialle. Naapurin karviaismarjapensaat ovat vihreitä palloja täynnä. Kiti sulkee silmänsä antaen ajatustensa kadota lempeään ilmaan. Silloin tällöin pieni tuulenväre heiluttaa koivujen oksia. Kimalaiset pörräävät perunankukissa. Kiti raapii ruskettunutta ihoaan, ja piirtää kivellä kuvioita hiekkaan.

 
Lähde: Kirsi Utoslahti & Teuvo Peltoniemi (toim.): Pikkuaikuisia - Kirjoituskilpailun kertomuksia ja tutkimustietoa Lasinen Lapsuus -hankkeesta. 196 s.