Norjalaisen asiantuntijaraportin Alkohol og graviditet. Hva er farlig for fosteret? Hvordan forebygge og behandle? mukaan alkoholinkäyttöä tulisi välttää raskausaikana. Asiantuntijoiden mukaan ei ole olemassa turvallista alkoholinkäytön alarajaa raskauden aikana. Alkoholinkäytön aiheuttamat vauriot lapselle ovat ehkäistävissä koulutuksella ja tiedotuksella.
Viime vuosina on julkaistu lukuisia artikkeleita alkoholin vaikutuksesta sikiölle. Terveysviranomaiset useissa maissa ovat julkaisseet raportteja raskaudesta ja päihteistä. Painopiste on siirtynyt korkean kulutuksen vaikutuksista raskauden aikana alhaisen tai kohtuullisen alkoholinkäytöksen vaikutuksiin sikiölle. Viime vuosien tutkimusten perusteella on selvää, että ei ole olemassa turvallista alhaisempaa alkoholinkäytön rajaa raskauden aikana. Alkoholi voi vaurioittaa sikiötä raskauden kaikissa vaiheissa. Peruuttamattomia haittoja aiheuttavat vaikutukset ovat täysin ehkäistävissä. Useat maat ovat ottaneet tämän tiedon huomioon ja suosittelevat täysraittiutta koko raskauden aikana.
Uuden raskautta ja päihteitä koskevan tutkimustiedon pohjalta Norjan Terveys- ja Sosiaaliosasto on nimittänyt komitean, jonka tehtävänä on suunnitella raskauden aikaisen päihteiden käytön ehkäisyä, sekä sitä koskevaa tutkimusta ja haittojen hoitoa. Ryhmä on käynyt läpi tiukat tieteellisen näytön kriteerit täyttävää tutkimuskirjallisuutta sekä muiden maiden raportteja alkoholista ja raskaudesta.
FAS/FAE
Fetaalialkoholisyndroomalle tunnusomaisia ovat tietynlaiset kasvonpiirteet (nenä-huulivaon puuttuminen, ohut ylähuuli, matala yläleuka), kasvuviive ja keskushermoston toimintahäiriöt. Nämä toimintahäiriöt voivat käsittää aivojen kehityksen rajoittuneisuutta ja/tai älyllisen kehityksen ongelmia, käyttäytymishäiriötä ja oppimisvaikeuksia. Lapsilla voi olla myös muita synnynnäisiä epämuodostumia kuten synnynnäinen sydänvaurio.
Lapsilla, joilla on todettu FAS:in lievempi muoto FAE (fetal alcohol effects), on samoja keskushermostollisia poikkeavuuksia, mutta ei kasvojenpiirteiden poikkeavuuksia. Molemmat ryhmät ovat altistuneet alkoholin käytölle koko raskauden ajan, mutta kasvojenpiirteiden normaaliuden takia, FAE on vaikeammin diagnosoitavissa.
Norjassa kiinnitettiin paljon huomiota FASiin, oireyhtymän tultua tietoisuuteen 1980-luvulla. FASia nostettiin esiin kampanjoissa, joissa muistutettiin alkoholin käytön vähentämisestä raskauden aikana. Tämän jälkeen keskeiset viranomaiset ovat kiinnittäneet asiaan vähän huomiota.
Viimeaikoina media on keskittynyt raportteihin, joissa kuvataan alkoholin käytön positiivisia vaikutuksia tiettyihin aikuisten sairauksiin. Tällä on ollut vaikutusta siihen, että alkoholia on alettu pitää harmittomana, jopa terveellisenä.
Alkoholinkäyttö, nuoret naiset ja raskaus
Lukuisat kansalliset ja kansainväliset julkaisut ovat todistaneet jyrkkää nousua nuorten alkoholin kulutuksessa viime vuosikymmenen ajan. Suurin kasvu on tapahtunut nuorten lisääntymisikäisten keskuudessa. He juovat useammin kuin aikaisemmin sekä suurempia määriä kerralla.
Viimeiset tutkimukset pohjoismaista osoittavat naisten juovan vaarallisia määriä raskauden aikana ja ennen kuin tietävät raskaudestaan. Esimerkiksi tanskalainen tutkimus osoitti, että 40 prosenttia raskaana olevista naisista olivat humalajuoneet (5 lasia tai enemmän kerralla). Ruotsalainen tutkimus paljasti, että 87 prosenttia raskaana olevista naisista olivat juoneet raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, 17 prosenttia vaarallisia määriä. Humalajuominen on erityisen haitallista sikiölle.
Koska alkoholinkäyttö on lisääntynyt huomattavasti nuorten naisten keskuudessa Norjassa, ja monet naiset ovat vakiinnuttaneet alkoholinkäyttötapoja useiden vuosien ajan ennen raskaaksi tuloaan, on todennäköistä että Ruotsin tulokset soveltuvat myös Norjaan.
Tieteellisen tutkimuksen tulokset osoittavat vahvasti alkoholinkulutuksen ja poikkeavan kehityksen yhteyden (Report of the Council of the Netherlands 2005: Risks of alcohol consumption related to conseption, pregnancy and breastfeeding). Hollantilaisessa tutkimuksessa todettiin alkoholin kulutuksen raskauden aikana lisäävän synnynnäisten epämuodostumien, epänormaalien kasvonpiirteiden, kasvunviiveen, aivovaurion, käyttäytymishäiriöiden ja oppimisvaikeuksien riskiä lapsella. Alhainen alkoholinkäyttö on yhdistettävissä oppimisvaikeuksiin ja käyttäytymishäiriöihin. Ongelmat ovat peruuttamattomia.
Tutkimus selkeästi osoittaa, että ei ole olemassa turvallista alkoholinkäytön alarajaa raskauden aikana. Jopa pienet alkoholiannokset voivat aiheuttaa pitkäaikaisia vaikutuksia lapsen behavioristiselle ja kognitiiviselle kehitykselle ja ongelmat ovat elämänpituisia.
Komitea suosittelee seuraavaa:
1. Raskaana olevien naisten ei tulisi juoda alkoholia
2. Raskaana olevat naisten, jotka ovat käyttäneet alkoholia, tulisi välittömästi lopettaa alkoholinkäyttö minimoidakseen enenevät riskit
3. Naisten, jotka suunnittelevat raskautta, tulisi lopettaa alkoholinkäyttö
Alkoholin käyttötapojen seuranta
• Alkoholin käyttötapojen kartoitus tulisi olla osa rutiinia ensimmäisen äitiysneuvolakäynnin aikana ja toistua koko raskauden ajan.
• Yksinkertaisia kartoitusvälineitä, jotka ovat käytännöllisiä välineitä verrattuina tavallisiin rutiinikysymyksiin, on tarjolla. Naiset ovat todistetusti vastanneet halukkaasti kysymyksiin.
• Näiden välineiden käytön koulutus on helppoa ja välineet ovat helposti kätilöiden ja lääkäreiden opittavissa. On suositeltavaa, että näitä kartoitusvälineitä käytetään käyntien yhteydessä.
Suosituksia jatkuneen alkoholinkäytön tapauksessa
• Raskaana olevat naiset, jotka jatkavat juomista suosituksista huolimatta, tulisi saada säännöllisille käynneille
• Naiset, jotka eivät ota vastaan apua, kehotetaan avohoitoon poliklinikoille tai raskaana olevien naisten erityispalveluihin.
• Jos poliklinikan tuki ei ole riittävää, naista tulisi motivoida hakeutumaan raskaana olevien päihdeongelmaisten naisten hoitopaikkaan.
• Naisten, jotka eivät suostu vastaanottamaan tarjottua apua ja joiden alkoholinkäyttö on sen luontoista, että on todennäköistä lapsen kärsivän vammoista, osalta voidaan soveltaa Sosiaalipalveluasetusta raskaana olevien päihdeongelmaisten naisten pakkohoidosta.
Tietoa raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaaroista
• Julkinen informaatio, joka selkeästi suosittelee alkoholista pidättäytymistä, tulisi olla ehkäisevän työn kulmakivi
• Tarvitaan strategioita, joilla informaatioaktiviteettien jatkuvuus varmistetaan. Uusilla sukupolvilla tulisi olla ajankohtaisinta tietoa.
• Informaatioaktiviteetit voivat ovat kansallisista terveyskampanjoista alkoholituotteiden varoitustarroihin ja esitteistä suoraan verbaaliseen tietoon yksilötasolla. Painotus tulisi olla poikkiammatillisessa yhteistyössä, sillä kohderyhmä liikkuu tavallisten terveyspalvelujen sekä hyvinvointipalvelujen rajojen yli.
• Koska alkoholi voi vaurioittaa sikiötä ennen kuin nainen tietää olevansa raskaana, informaatiota alkoholin käytön vaaroista raskauden aikana tulisi olla osana 13-19
-vuotiaiden terveyskasvatusta.
• Raskaana oleville naisille, jotka ovat jo nauttineet alkoholia, tulisi painottaa, että tuleva pidättäytyminen madaltaa riskiä huomattavasti.
Osaamisen lisääminen
Alkoholi, raskaus ja FAS/FAE lapset -aihepiiri tulisi olla osa perusopetusta relevanttien ammattiryhmien koulutuksessa. Ryhmä ehdottaa, että perustetaan kansallinen osaamiskeskus sekä paikallisia keskuksia, joissa raskaana olevia ja FAS/FAE –lapsia hoidetaan.
Kansallisen osaamiskeskuksen vastuulla
• Tiedotuskampanjat sekä informaatiostrategioiden kehittäminen yhteistyössä keskeisten viranomaisten kanssa
• Oppimismateriaalin kehittäminen kouluille ja korkeamman asteen koulutuslaitoksille
• Raskaudenaikaisen alkoholinkäytön kartoitusmenetelmien päivittäminen ja kehittäminen
• Diagnostisten metodien, hoidon ja FAS/FAE lasten perheiden seurannan ohjeiden kehittäminen
• ”Asiamies-mallin” (advocate model) pilotointi (FAS/FAE -tietoa omaava henkilö seuraa lasta ja perhettä kaikilla areenoilla) ja arviointi, mikäli mallia tulisi kehittää Norjassa
• Tutkimusyhteistyön aloittaminen Pohjoismaissa ja uusien tutkimusprojektien alkuunpaneminen Norjassa.
Diagnosoivat ja hoitavat paikalliskeskukset
Edelleen on suositeltavaa, että perustetaan paikalliskeskuksia osaavalla henkilökunnalla, joissa diagnosoidaan ja hoidetaan FAS/FAE-lapsia. Näiden keskusten tulisi toimia läheisessä yhteistyössä hoitoinstituutioiden, avohoitopalveluiden sekä synnytyssairaaloiden kanssa.
Teksti on suomennettu englanninkielisestä lyhennelmästä raportista:
Alkohol og graviditet. Hva er farlig for fosteret? Hvordan forebygge og behandle? Rapport fra en ekspertgruppe. Social- og helsedirektoratet IS.1284 Rapport. Verkossa