– Apua ja tukea vanhempien päihteidenkäytöstä kärsiville lapsille
Tekijät ja yhteystiedot
Lasisessa lapsuudessa työskentelee päätoimisesti kaksi projektikoordinaattoria sekä Varjomaailmassa nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset.
Janne Takala
projektikoordinaattori (hankevastaava)
puh 050-3629014
Anu Pärssinen
projektikoordinaattori
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa:
etunimi.sukunimi(at)a-klinikka.fi
Perusajatus
Vuonna 1986 aloitettu Lasinen lapsuus -toiminta on pitkäjänteisesti etsinyt uusia ja tehokkaita keinoja turvata eheä elämä vanhempien päihteidenkäytöstä kärsiville lapsille.
Lasinen lapsuus -toiminta korostaa lapsen näkökulman huomioimista ja lapsen avuntarpeen ensisijaisuutta. Perheen elämää tarkastellaan lapsen silmin ja kokemusmaailmaa kunnioittaen. Vieläkään ei yleisesti ymmärretä, kuinka paljon kodin alkoholinkäyttö heijastuu lasten tunne-elämään, elämänvalintoihin ja myöhempään päihteiden käyttöön. Usein ajatellaan, että vasta ongelmaksi muodostunut juominen aiheuttaa lapselle haittoja.
Lasinen lapsuus – Sirpaleinen mieli (2012-2015)
Tavoitteet:
Hankkeen tavoitteena on vanhempien päihteidenkäytöstä aiheutuvien haittojen vähentäminen sekä päihde- ja mielenterveysongelmien ylisukupolvisuuden ehkäisy. Kohderyhmää ovat nuoret ja perheellistymisen alkuvaiheita elävät nuoret aikuiset.
Toiminnan painopisteenä on lapsuuden kokemusten taakkaa kantavia nuorten tavoittaminen vertaisryhmätoiminnan piiriin, sekä nuorten kanssa työskentelevien tai sellaisiksi opiskelevien yleisen tietotason nostaminen kodin mielenterveys- ja päihdeasioista oppimateriaalien avulla. Hankkeessa linkitetään nuorten ja nuorten perheellistyvien aikuisten kasvokkainauttamista, verkkoauttamista ja vertaistoiminnan hyviä käytäntöjä toisiinsa.
Hanketta koordinoi A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus, kumppaneinaan Mielenterveyden keskusliitto ja Suomen Mielenterveysseura.
Kohderyhmät: Nuoret ja perheellistymisen alkuvaiheita elävät nuoret aikuiset.
Kesto: Helmikuu 2012 - helmikuu 2016
Koordinaattori: Hankkeesta vastaa projektikoordinaattori Janne Takala, A-klinikkasäätiön Lasisesta lapsuudesta.
Projektiryhmä: Janne Takala ja Anu Pärssinen A-klinikkasäätiöstä, Marika Ketola Suomen Mielenterveysseurasta sekä Laura Barck Mielenterveyden keskusliitosta.
Hankeorganisaatio: Hankkeen toimintaa suuntaavat päihde-, mielenterveys- ja lastensuojelujärjestöjen sekä Helsingin kaupungin edustajista koottu ohjausryhmä sekä kumppanijärjestöjen esimiehistä koottu johtoryhmä.
Kehittämistyö hankkeissa
Lasisen lapsuuden toiminta on rakentunut hankkeiden ympärille, jotka ovat pääasiassa Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamia. Tällä hetkellä käynnissä on Lasinen lapsuuus - Sirpaleinen mieli hanke vuosille 2012-2015. Hankkeen tavoitteena on vanhempien päihteidenkäytöstä aiheutuvien haittojen vähentäminen sekä päihde- ja mielenterveysongelmien ylisukupolvisuuden ehkäisy. Hankkeen kohderyhmää ovat nuoret ja perheellistymisen alkuvaiheita elävät nuoret aikuiset. Kumppaneina hankkeessa toimivat Mielenterveyden keskusliitto ja Suomen mielenterveysseura.
Lasinen lapsuus on ollut mukana myös lukuisissa Euroopan komission eri ohjelmista rahoitusta saaneissa yhteiseurooppalaisissa hankkeissa. Toimintaamme on rahoitettu myös Terveyden edistämisen määrärahasta.
» Hankkeet
Asiantuntijana ja uuden tiedon tuottajana
Toiminnan perusajatuksena on ollut vanhempien päihteidenkäytöstä aiheutuvien ongelmien esiin nostaminen ja ammattilaisten varustaminen lasten auttamiseen. Kahdenkymmenen vuoden aikana on kartoitettu olemassa olevaa tietoa aihepiiristä, julkaistu ja käännetty runsaasti kirjallisuutta sekä tuotettu uutta tutkimustietoa. Noin 15 000 ammattiauttajaa ja -kasvattajaa on vuosien saatossa saanut perustiedot ongelman luonteesta ja lasten auttamisesta Lasinen lapsuus -virikekoulutuksissa.
» Kyselytutkimukset ja muut julkaisut
» Seminaarit
» Luennot
Viestintämateriaalia
Yksi Lasisen lapsuuden toiminnan perusajatuksista on ollut olla esillä ammattilaistapahtumissa ja tarjota herättelevää materiaalia julkisiin tiloihin vanhempien nähtäville julisteiden, postikorttien ja flyereiden muodossa. Perinteisen printtimateriaalin rinnalle Lasinen lapsuus on tuottanut myös videomateriaalia, jota on levitetty internetissä sosiaalisessa median välityksellä.
» Lasinen lapsuus ja Varjomaailma -kampanjamateriaalit
Kumppanina
Olemme olleet mukana useissa järjestökumppaneiden hankkeiden ohjausryhmissä. Tällä hetkellä olemme mukana A-klinikkasäätiön edustajana Ensi- ja turvakotien liiton koordinoimassa ICDP-hankkeessa, jossa pilotoidaan kannustavan vuorovaikutuksen mallia päihde- ja lastensuojelupalveluihin Kymen alueella.
Lasinen lapsuus toimii aktiviisesti järjestöjen yhteistyöverkostoissa. Tällä hetkellä olemme mukana Nuorille suunnatun verkkotyön foorumissa (NuSuVeFo) ja Päihdejärjestöjen läheis- ja perhetyön kehittämisverkostossa (PäLäKe).
Lasinen lapsuus -toiminta on ollut esikuvana Euroopan laajuudella toimivan, riskiperheiden lasten auttamiseen tähtäävän ENCARE-verkoston toiminnassa.
Lasinen lapsuus on ollut vuosien ajan aktiivinen toimija Alkon rahoittamassa Lasten seurassa
-yhteistyöohjelmassa, jossa muita kumppaneita ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, THL ja Suomen Vanhempainliitto.
Lasinen lapsuus -toiminnan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
» Lue lisää kumppaneistamme
Tunnustukset
Lasinen lapsuus -toiminnassa tuotettua materiaalia on palkittu useissa markkinonti- ja yhteiskuntaviestinnän kilpailuissa, esimerkiksi:
- 2010 Ääni lapselle -video ja -kirjoituskampanja: Yhteiskuntaviestintäteko kunniamaininta, Vuoden huiput erikoismaininta; Lasinen lapsuus -julistekampanja: MediaFinlandia2010 -voitto
- 2008 Varjomaailma, European Commission e-Inclusion Award
- 1998 Lasinen lapsuus -julisteet ja kortit, First European Health Education Award
- 1992 Lasinen lapsuus -materiaali, Vuoden paras terveyskasvatusmateriaali
» Lasinen lapsuus -toiminnan piirissä saadut tunnustukset